Persut myrkyttivät yhteiskunnallisen keskustelun? – Pekka Mykkänen ja Likainen somesota

Perinteisen paperikirjaformaatin ystävänä turvaudun äänikirjaan silloin, kun tarvitsen käteni vapaaksi jotakin suorittavaa fyysistä työtä varten. Remonttihommia tehdessäni valitsin luureihini Pekka Mykkäsen toukokuussa ilmestyneen opuksen Likainen somesota, jolla on pitkä alaotsikko: Kertomus Riikka Purran rasismikohun ympärillä käydystä somesodasta, perussuomalaisten aggressiivisesta viestintäkulttuurista ja yhteiskunnallisen keskustelun myrkyttymisestä.

Mykkänen on Helsingin Sanomien toimittaja, joka sai osakseen someryöpytystä kesällä 2023 Riikka Purran rasismikohun laineiden lyödessä korkeimmillaan. Kirjansa esipuheessa Mykkänen muistelee, miten kohtuuttomalta ja absurdilta tuntui kävellä netin tulimyrskyn läpi. Pahimmasta toivuttuaan Mykkänen ryhtyi pohtimaan ja tutkimaan, mikä suomalaista keskustelukulttuuria vaivaa, mikä on perussuomalaisten osuus keskustelun myrkyttymisessä ja millainen puolue perussuomalaiset itse asiassa on.

Kirjaansa varten Mykkänen on tehnyt useita haastatteluja, selaillut sosiaalista mediaa kenties satoja tunteja, lukenut poliisin esitutkintapöytäkirjoja ja käyttänyt melkoisesti aikaa myös Scripta-blogin tonkimiseen. Teoksessa käydään läpi niin valtava määrä aineistoa, että kokonaisuus olisi saanut olla jäntevämpi. Liikutaan somekohusta toiseen. Välissä otetaan sitaatteja yksittäisistä twiiteistä, Facebook-postauksista tai poliisin pöytäkirjoista. Mykkänen antaa äänen niille, jotka ovat mielestään kokeneet suurta vääryyttä perussuomalaisten taholta, kuten Helsingin poliisista lähteneelle Jari Taposelle. Ketään nykyistä perussuomalaista Mykkänen ei haastattele – tosin hän kertoo pyytäneensä kirjaa varten haastattelua ainakin Riikka Purralta, mutta saanut kieltävän vastauksen.

Teoksesta kertoo paljon se, että keskeisinä asiantuntijoina kuullaan dosentti Tuija Saresmaa, tutkija Oula Silvennoista sekä Timo Soinia.

Tuija Saresma on sukupuolentutkija, jolle tutkimuksen tekeminen on keino harjoittaa poliittista aktivismia.

Oula Silvennoinen on vihreiden aktiivi ja paikallistason poliitikko, joka on tutkinut suomalaista äärioikeistoa. Silvennoisen tapa tarkastella perussuomalaisia on tuttu jokaiselle, joka on törmännyt häneen sosiaalisessa tai perinteisessä mediassa. Silvennoisen näkemyksistä ei synny vaikutelmaa, että tutkija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja tässä tarkastelee objektiivisesti ja analyyttisesti kansallismielistä puoluetta.

Timo Soini ei kaipaa esittelyjä. Hänelle, entiselle perussuomalaisten puheenjohtajalle, näytettiin ovea vuoden 2017 puoluekokouksessa. Soinin kaunaisuus ja katkeruus perussuomalaisia kohtaan ei ole jäänyt epäselväksi: tulihan hän heitetyksi ulos omasta puolueestaan.

Mykkäsen pääasiantuntijat ovat siis kaikki persuvastaisia. Joku voisi sanoa, että jopa persuvihaajia. Joku toinen voisi sanoa vielä kärjekkäämmin, että kyseisestä kolmikosta ainakin parin henkilön kohdalla viha vaikuttaa suorastaan patologiselta.

Juuri näille henkilöille toimittajat soittavat, kun haluavat jotakin perussuomalaisia koskevaa kriittistä kommenttia juttuunsa.

Mykkänen päästää asiantuntijansa ääneen pyytämättä perusteluja tai kyseenalaistamatta heitä. Esimerkiksi Tuija Saresma väittää, että perussuomalaisten puoluetoimistolta masinoidaan trolliarmeijaa, jonka tehtävänä on maalittaa ja solvata poliittisia vastustajia sosiaalisessa mediassa. Millaisia todisteita Saresmalla on väitteensä tueksi? Jää arvoitukseksi, koska Saresma ei esitä todisteita eikä Mykkänen kysele niiden perään.

Oula Silvennoinen puolestaan väittää, että perussuomalaiset toivat kulttuurisodat Suomeen suoraan Yhdysvalloista kopioituina. Silvennoista lainaten: Suomessa ei tiedetty mitään mistään wokesta ennen kuin persut alkoivat jauhaa siitä ja esittää sen jonain ongelmana.

Tässä väitteessä ei ole mitään uutta. Samaa potaskaa on kuultu vihreiden ja vasemmistoliiton suunnalta toistuvasti. Totuus on, että juuri vihreät ja laitavasemmisto kopioivat wokena tunnetun syvemmän tiedostamisen aatteen jenkkiyliopistoista sellaisenaan Suomeen. Tämä syvemmän tiedostamisen ideologia tunnetaan myös nimellä intersektionaalinen feminismi.

Kirjassaan Mykkänen käyttää paljon aikaa ja sivuja pohtiessaan somealusta X:ää eli entistä Twitteriä: sen algoritmeja, dynamiikkaa ja keskusteluilmapiirin muutoksia. Entisenä aktiivisena X:n käyttäjänä tiedän, että jos X:ssä viettää paljon aikaa, voi syntyä eräänlainen perspektiiviharha. Mykkänen vaikuttaa vajonneen X:n skrollailuun pitkiksi toveiksi. Ehkä perspektiivi on käytettyjen tuntien lomassa päässyt hukkumaan. X:ssä kinastelevat perussuomalaiset ja ärhäkät persuhenkiset somesoturit eivät edusta kaikkia perussuomalaisia. Todennäköisesti heidän osuutensa kaikista persuista ja persumielisistä on pieni. On paljon perussuomalaisia, joilla ei ole X-tiliä eikä oikeastaan mitään käsitystä, mistä siellä puhutaan. Osalla ei ole mitään sometilejä.

Mykkäsen mielestä mikään muu puolue Suomessa ei ole myrkyttänyt keskusteluilmapiiriä yhtä paljon kuin perussuomalaiset. Jäin pohtimaan tätä varsin suorasukaista väitettä, enkä voi sanoa Mykkäsen olevan täysin väärässä. Voi perustellusti sanoa, että osa puolueen aktiiveista ja kansanedustajista viestii somessa ilkeästi, hyökkäävästi, alatyylisesti ja hyvän tavan rajoja hipoen (joskus myös ne rajat ylittäen). En aio droppailla nimiä, mutta minulla on oma näkemykseni siitä, ketkä ovat pahimmat ilkeilijät.

Useimmille somevääntöihin osallistuville lienee tuttua, että joskus näpyttelee ajattelemattomuuttaan postauksen, joka on mauton tai ilkeä. Viisautta on silloin poistaa postaus ja tilanteen mukaan ehkä myös pahoitella. Valitettavasti joillekin persupoliitikoille ilkeästä tai överiksi vedetystä somepostailusta on tullut tapa, eli kyse ei ole yksittäisistä hetkistä, kun postailu on lähtenyt laukalle. Minusta näyttää siltä, että puolueen johto ei yritä hillitä epäasialliseksi tai ilkeäksi äityvää keskustelua, vaan päinvastoin vahvistaa sitä.

Tätä kirjoittaessani luin juuri Helsingin Sanomista pääkirjoituksen, jossa Saska Saarikoski arvelee perussuomalaisten kannattajien ilahtuvan jokakesäisistä "rähinöistä" eli puolueen näkyvien hahmojen railakkaista irtiotoista. Myös Mykkänen vaikuttaa ajattelevan, että tyypillinen perussuomalaisten kannattaja itse asiassa toivoo ja odottaa puolueen näkyviltä vaikuttajilta rempseää kielenkäyttöä. Tai jos ei odota, ainakin suhtautuu siihen myötäsukaisesti ja hyväksyen. Ikään kuin ei olisi olemassa maltillisten perussuomalaisten joukkoa, ainoastaan rähinöintiin mieltynyt massa. Itse kuulun siihen osaan, joka ei ole mukana puolueessa moukkamaisen kielenkäytön takia vaan siitä huolimatta.

En voi olla ajattelematta, että Hesarin toimittajalle persu on kuin jonkinlainen mystinen otus, joka samaan aikaan inhottaa ja kiehtoo. Otus, jota Hesarin toimittaja ei kohtaa Sanomatalossa eikä missään muuallakaan omassa elämänpiirissään. Saadakseen tietää otuksesta enemmän Hesarin toimittaja kilauttaa Oula Silvennoiselle, Tuija Saresmalle tai Timo Soinille.

Kaikki perussuomalaiset eivät katso hyvällä riidan haastamista, ilkeilyä ja rasismin rajoja hipovaa sanankäyttöä omiltamme. Monia se harmittaa. Mielestäni öyhötys on paitsi sivistymätöntä myös puolueelle vahingollista pitemmän päälle. Aggressiivinen someriitely ei kannata, koska se saa puolueen näyttämään potentiaalisten kannattajien silmissä luotaantyöntävältä. Se on imagohaitta. Se ei lisää kannatusta vaan uskoakseni pikemminkin vähentää.

Lisäksi, oli aihe sitten mikä tahansa (vaikkapa maahanmuutto), tosiasiat eivät kaipaa rinnalleen rähjäämistä, pahansuopuutta tai riidan haastamista. Pahimmillaan voi käydä niin, että faktat jäävät öyhötyksen jalkoihin eli vastaväittäjien huomio kiinnittyy hyökkääviin sanavalintoihin sen sijaan, että he joutuisivat kohtaamaan asia-argumentit.

Öyhöttäjä antaa vastapuolelle aseet käteen. Omakohtaisesti olen kokenut tämän monta kertaa, kun olen yrittänyt puolustaa omaa puoluettani sosiaalisen median taistelukentillä. Olen puuttunut esimerkiksi keskusteluketjuihin, joissa väitetään, että perussuomalaiset ei hyväksy vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Olen yrittänyt eri tavoin perustellen vastata, että tämä ei pidä paikkaansa. Sitten minulle vastataan, että koska näkyvät poliitikkonne kirjoittavat vähemmistöistä vihamielisesti ja herjaavasti ja tämä nauttii puolueessanne yleistä hyväksyntää, voidaan vetää johtopäätös, että vähemmistöjä ei hyväksytä. Olen lopulta väsynyt ja turhautunut puolustamaan omiani, koska joukoissa esiintyvä öyhötys vetää puolustuspuheilta maton alta.

Kirjansa loppupuolella Mykkänen yrittää selvittää itselleen ja lukijalle, millainen puolue perussuomalaiset oikein on. Mykkäsen analyysi jää kovin puutteelliseksi. Kirjan lähtökohta on kauhistella persujen rumaa käytöstä – ei pohtia juurisyytä sille, miksi perussuomalaiset on olemassa tai miksi yli 600 000 suomalaista antoi äänensä PS:lle viime eduskuntavaaleissa.

Juurisyyn pohtimiseen Mykkänen ei käytä yhtä ainoaa virkettä.

Jokainen, joka on älyllisesti rehellinen, näkee, ettei laajamittainen maahanmuutto Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan ole ollut mikään menestystarina. Humanitaarinen maahanmuutto edellä mainituilta alueilta on lisännyt väkivaltarikollisuutta, turvattomuutta, taloudellista epävakautta, asuinalueiden eriytymistä, mellakoita ja terrorismia. Varoittavana esimerkkinä toimii naapurimaamme Ruotsi. Haitallisen kehityksen eteneminen ei ole mikään itsestään selvä luonnonvoima, joka vain tapahtuu, vaan siihen voidaan vaikuttaa poliittisella päätöksenteolla. Ihmiset äänestävät perussuomalaisia, koska haluavat estää muualla Euroopassa nähtävät ilmiöt kotimaassamme.

Tiedän, että monet (mukaan lukien minä itse) ovat mukana perussuomalaisissa tai äänestävät puoluetta siksi, että mitään muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Ei siksi, että perussuomalaiset olisi puolueena niin erinomainen. Voi sanoa, että monelle perussuomalaiset ei ole paras vaihtoehto vaan se on ainoa vaihtoehto. Mikään muu puolue ei ota vakavasti laajamittaisen siirtolaisuuden aiheuttamia sosiaalisia ja taloudellisia haittoja eikä sen luomaa turvallisuusuhkaa. Tämän vuoksi moni aktiivi ja äänestäjä on valmis hampaitaan kiristellen antamaan puolueelle anteeksi sen lukuisat kauneusvirheet, joista epäasiallinen ja moukkamainen somekirjoittelu on vain yksi muiden joukossa.

Vaikka pidän Likainen somesota-opusta asenteellisena, sillä on ansionsa. On merkityksellistä, että rikkinäiseen keskustelukulttuuriin yritetään tarttua. Ilmapiiri kiristyy entisestään ja osapuolet kaivautuvat yhä syvemmälle poteroihinsa. Vihervasemmisto on suorittanut joukkopaon X:stä ja siirtynyt omille alustoilleen. Osapuolten liukuessa kauemmas toisistaan sapelien kalistelu vähenee, mutta polarisaatio syvenee. En pidä tätä toivottavana kehityksenä.