Tänään aloitin päiväni tavanomaiseen tapaan keittämällä kahvin ja avaamalla Aamulehden. Päivän aviisin pääkirjoitus käsitteli polarisaatiota (Polarisaatiota pitää vastustaa järkähtämättä, AL 5.8.2023). Olen päivän mittaan pohtinut kyseistä aihetta, enkä nyt malta olla kirjaamatta ylös ajatuksiani.
Pääkirjoituksessa käsiteltiin polarisaatiota eli ihmisryhmien vastakkainasettelua enimmäkseen turvallisuuspolitiikan näkökulmasta: miten Kiina ja Venäjä voivat hyötyä Suomen ja Ruotsin sisäisestä hajaannuksesta ja eripurasta. Yksi hyökkääjävaltio Venäjän tavoitteista on heikentää länsiliittoumaa luomalla kyräilyä, epäluottamusta ja riitaa länsimaiden, Suomenkin, sisälle.
Aamulehden mukaan "polarisaatiokehitys ei hiljene, kun Suomessa istuu hallituksessa rasistisia solvauksia heitelleitä perussuomalaisia ministereitä".
Ei asia nyt sentään ihan näin yksinkertainen ole. Jakolinjoihin tarvitaan kaksi osapuolta. Kirjoituksessa maalattiin polarisaation ainoaksi alullepanijaksi ja ylläpitäjäksi perussuomalainen puolue. Rintaman toinen osapuoli sivuutettiin täysin.
Ironista kyllä, tällainen yhden osapuolen osoittaminen sormella on itse asiassa juuri sitä, mitä kirjoituksessa vastustetaan.
Miten itse näen polarisaation tämän päivän Suomessa? Näen kaksi rintamaa, joista toisen muodostaa pääasiassa koulutetuista kaupunkilaisista muodostava melko löyhä niin sanottu arvoliberaalien joukko. Kyseinen rintama halveksii kansallismielisyyttä ja perussuomalaisia. He näkevät itsensä edistyksellisinä ja suvaitsevaisina. He kannattavat intersektionaalista feminismiä ja Suomen pitäytymistä ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kärjessä – maksoi mitä maksoi. Maahanmuuttopolitiikan suhteen he ajattelevat, että kaikki tai ainakin melkein kaikki ovat tervetulleita Suomeen, erilaisten kulttuurien rinnakkainelo on täysin mahdollista ja jos jotain haasteita on, ne johtuvat kantaväestön rasismista. He eivät tunne itseään erityisen isänmaallisiksi ihmisiksi.
Tiivistetysti voisi sanoa, että he kannattavat kaikkea Hyvää. He äänestävät useimmiten vasemmistoa tai vihreitä, mutta joukosta löytyy jonkin verran myös kokoomuksen äänestäjiä. Hyvän rintaman soturi on useammin nainen kuin mies.
Pystyn oikein hyvin samaistumaan edistykselliseen rintamaan. Olenhan itsekin tavallaan kuulunut siihen. Joku voisi tuon kirjoittamani kuvauksen perusteella päätellä, että kyseessä on woke-porukka eli tiedostava vihervasemmisto. Woke on kuitenkin hieman liian suppea sana kuvaamaan tätä rintamaa, koska kyseessä on laaja ja varsin löyhä yhteenliittymä.
Kutsun toista jakolinjaa tässä kirjoituksessa realisteiksi. Realistit näkevät maahanmuuton ongelmat. Viimeistään Ruotsista kantautuva uutisointi mellakoista, voimakkaasti eriytyneistä kaupunginosista ja jengirikollisuudesta on saanut heidät heräämään siihen, että humanitaarinen maahanmuutto tuo mukanaan muutakin kuin mukavia pelihetkiä. He näkevät, että sama kehitys on käynnissä Suomessakin. He uskovat, että tilanteen eskaloituminen voidaan poliittisella päätöksenteolla estää.
Realistit eivät halua suin päin sännätä hinnasta välittämättä hiilineutraalisuuskilpailun etujoukkoon. EU-politiikassa he haluavat varmistaa Suomen edut. Kolmannen aallon feminismi on heidän mielestään kummallista sukupuolikikkailua ja ihmisten lokerointipeliä.
Realistit äänestävät useimmiten perussuomalaisia tai kokoomusta. Joukossa on myös niitä, jotka vielä muutama vuosi sitten kannattivat vasemmistoliittoa tai demareita.
Nämä kaksi rintamaa, kaiken hyvyyden ja oikeellisuuden puolustajat sekä realistit, ottavat yhteen sosiaalisessa mediassa, perinteisessä mediassa ja elävässä elämässä. Jakolinja on ollut olemassa jo vuosia. Huhtikuun vaalien ja uuden hallituksen myötä railo on entisestään syventynyt. Äänenpainot ovat koventuneet. Poliittinen sapelinkalistelu, joka ennenkin oli Twitterissä kipakkaa, on siellä tänä päivänä suorastaan myrkyllistä. Harkintakyky pettää välillä pahasti molemmilla osapuolilla.
Olen nähnyt niin törkeää kielenkäyttöä, niin ankaraa leimaamista sekä täysin harkitsematonta disinformaation jakamista Hyvien ihmisten leiristä, että perussuomalaisten syyttäminen polarisaation ainoaksi aiheuttajaksi on valheellista ja epäoikeudenmukaista.
Jakolinjojen syveneminen näkyy myös yksityisessä elämässäni ja sosiaalisissa suhteissani. Minusta on pahimmillaan tuntunut, että minuun suhtaudutaan kuin lepratautiseen. Kahteen sukulaiseen on välit poikki, koska minun puoluekantani sai heidät kiihtymään nollasta sataan. Yksi vuosikymmeniä kestänyt ystävyys katkesi, koska poliittiset mielipiteeni olivat ystävälleni liikaa. Tällä viikolla serkkuni puoliso vihjaili julkisella somealustalla, että olen rasisti.
Talvella olin kummisetäni muistotilaisuudessa yhdessä 10-vuotiaan lapseni ja aviomieheni kanssa. Kun istuimme pöytään, samassa pöydässä istunut sukulainen vilkaisi meitä merkitsevästi, otti tarjottimensa ja sanaakaan sanomatta vaihtoi pöytää.
Näin toimitaan uskonlahkoissa vääräuskoisia kohtaan. Näin kohdellaan totalitaristisissa valtioissa sellaisia, joiden puheet ovat epäilyttäviä. Erikoista käytöstä henkilöiltä, jotka pitävät itseään avarakatseisina ja suvaitsevaisina.
Olen mielestäni maksanut kohtuuttoman kovaa sosiaalista hintaa siitä, että olen kansallismielinen, avoimesti persu. Hieman kliseisesti sanoen: en ole tehnyt mitään pahaa kenellekään. Kartan kaikenlaista ääriajattelua ja vierastan kiihkoilua. Inhoan äärioikeistoa yhtä syvästi kuin äärivasemmistoakin. En ole koskaan sanonut enkä tehnyt mitään rasistista tai vähemmistöjä halventavaa. Omassa puolueessani edustan maltillista siipeä.
Miten polarisaatiota sitten voitaisiin vähentää tai lievittää? Palataan Aamulehden pääkirjoitukseen. Kirjoituksessa nähdään yksi keino, siis yksi ainoa keino tämän ongelman ratkaisemiseen. "Polarisaatiota vastaan tepsii ainoastaan suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien väsymätön korostaminen."
Kukaan ei varmastikaan vastusta suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa tai ihmisoikeuksia. Haluan kuitenkin tarttua tuohon virkkeen sanaan ainoastaan. Eikö tosiaan ole mitään muita keinoja?
Suvaitsevaisuuden korostaminen kuulostaa hienolta. Erityisen hienoa olisi, jos suvaitsevaisuus nähtäisiin paitsi myönteisenä suhtautumisena vähemmistöihin myös eri tavalla ajattelevien suvaitsemisena. Se ei tarkoita, että pitäisi olla sydänystäviä. Se tarkoittaa, että kun kohtaa eri tavalla ajattelevan vaikka nyt siellä hautajaisten muistotilaisuudessa, ei nouse ylös vaan jää paikalleen. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta toista ei tarvitse tuomita ihmisenä.
Kun jää paikalleen samaan pöytään tai antautuu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa keskusteluun "vastapuolen" kanssa, kannattaa edes yrittää olla avoimin mielin. Korostan edelleen, että samaa mieltä ei tarvitse olla. Voi kuitenkin yrittää kuunnella toisen perusteluja ja pohtia, voisiko tässä olla jokin varteenotettava pointti.
Juopa syvenee, kun ihmiset kuplautuvat. Hakeutuvat samanmielisten seuraan, estävät sosiaalisen median alustoilla kaikki eri mieltä olevat. Eivät halua edes nähdä silmissään mitään fasistista tai kommarien julkaisua. Kuitenkin ajattelu voisi avartua, jos tutustuisi "vastapuolen" lehtiin, kirjoihin tai blogeihin.
Omalla lukulistallani odottaa Minja Koskelan teos Ennen kaikkea feministi.
Yksi erittäin tärkeä keino polarisaation vähentämiseksi: vältetään hyvä-paha-asetelmaa. On todella vaarallista ajautua ajattelemaan, että minä olen hyvä, me olemme oikeassa, meillä yksin on kaikki hyvyys. Nuo ovat pahoja ja väärässä. Pahuus täytyy saada pois vallasta.
Vaikka tuntuu vaikealta, puolin ja toisin pitäisi yrittää nähdä asioiden eri puolia. Sosiaalisen median huutokuoroissa ja peukutuskisoissa on hyvä pysähtyä miettimään, että entä jos olenkin väärässä. Olenko minä täydellisen hyvä ja kaikessa oikeassa?
Meidän suomalaisten oma historia toimii parhaana oppituntina siitä, mihin kansan syvä kahtiajakautuminen pahimmillaan johtaa. Sisällissodan ja Lapuan liikkeen väkivaltaisten tapahtumien taustalla oli kiihkoilua, syvää epäluuloa, vastapuolen näkemistä absoluuttisen pahana. En usko, että Suomessa ajaudutaan näiden jakolinjojen pohjalta väkivaltaisuuksiin, mutta näen samanlaista vihaa, aggressiota ja demonisointia.
Kehitys on huolestuttava. Juopa kasvaa. Muiden käytöstä on vaikeaa tai mahdotonta kontrolloida, mutta omaansa voi. Jokaisen pitäisi miettiä omalla kohdallaan, syvennänkö minä omilla puheillani ja teoillani polarisaatiota vai vähennänkö sitä?
