Miksi perussuomalaiset?

Olen tuore perussuomalaisten jäsen. Puolueessa kovin monella ei taida olla taustaa vihervasemmistossa, kuten minulla. Siirtymä vihreistä perussuomalaisiin on epätavallinen. Ne, joille olen tästä puhunut, ovat kohotelleet kulmakarvojaan. Sosiaalisessa mediassa on ihmetelty, mitä sakeaa paskaa tämä on ja miten tasapainoton ihminen minä olen. Onhan tässä selittämistä. Tapahtumaketjun voisi tiivistää näin: kaikki muuttuivat. Minä muutuin. Vihreät muuttuivat. Perussuomalaiset muuttuivat.

Tässä postauksessa kerron syyt, miksi valitsin perussuomalaiset. Ehkä tämä - toivottavasti - herättää jonkun muunkin pohtimaan, voisiko jatkossa antaa äänensä perussuomalaisille tai liittyä puolueeseen.

Tärkein syy, miksi kallistuin perussuomalaisiin, on huoli suunnasta, mihin Suomea viedään. Nykyinen suunta on maalle haitallinen. Istuvan hallituksen kausi on ollut tähän mennessä sellaista kohellusta, että olen tuntenut välillä myötähäpeää. Kokemattomuus ja epävarmuus välittyvät tällaiselle tavan kansalaisellekin. Maan kokonaisedun sijaan ykkösenä on oma ideologia. Tämä ilmenee muun muassa siten, että hallitus on nostanut intersektionaalisen feminismin tasa-arvo-ohjelmansa lähtökohdaksi.

Hallituspuolueista vihreät rummuttaa intersektionaalista feminismiä politiikan tekemisen keskiöön ylipäätään. Miksi tämä on haitallista? Siitä voisin kirjoittaa kokonaan erillisen postauksen. Niin tulen tekemäänkin, mutta myöhemmin. Totean tässä ja nyt vain lyhyesti, että pidän tällaista näkemystä erittäin vahingollisena, suorastaan vaarallisena. Punavihreiden tarjoilema intersektionaalinen feminismi on marxilaisuudesta ammentava, sotkuinen ja rasistinen uhrikultti. En halua sellaista päätöksenteon keskiöön. Sille on oltava vastavoima. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on selkeästi noussut vastustamaan tätä hulluutta, jota tiedostavat piirit yrittävät tyrkyttää Suomeen.

Kolmannen aallon feministeillä on ikävä taipumus ryhtyä määrittelemään, kenellä on puheoikeus missäkin asiassa ja millainen puhe on sallittua. Vapaassa maassa puheoikeus kuitenkin kuuluu kaikille. Tästä pääsen toiseen erittäin painavaan perusteeseen, miksi valitsin perussuomalaiset. Nimittäin sananvapaus. Yksikään muista puolueista ei seiso sananvapauden takana yhtä tiukasti kuin perussuomalaiset. Se on puolueessa keskeinen arvo.

Suomessa on huolestuttavia merkkejä siitä, miten sananvapautta pyritään kaventamaan. Minusta demokraattisessa, vapaassa maassa ihmisellä tulee olla oikeus ilmaista mielipiteensä siinäkin tilanteessa, että se voi loukata jonkun tunteita. On puhuttava tosiasioista suoraan. Ilmapiiri Suomessa on tällä hetkellä sellainen, että tietyistä politisoituneista aiheista ei oikein voi puhua muuten kuin yhteen sävyyn. Joitakin tosiasioita, esimerkiksi ikäviä tilastoja maahanmuuttajien tekemistä rikoksista, halutaan hyssytellä tai niiden esilletuominen leimataan rasismiksi. Minä en tällaista hyväksy. En halua tukea tätä suuntausta omilla äänestysvalinnoillani.

Siinä, missä muut puolueet vaikenevat, perussuomalaiset ovat uskaltaneet puhua vaikeistakin aiheista. Paras esimerkki lienee Oulun seksuaalirikosten sarja vuonna 2018. Tapaus herätti paljon huomiota ja tunteita. Koska tekijöistä enemmistö oli ulkomaalaistaustaisia, poliitikot pysyivät hiljaa, ilmeisesti rasistileiman pelossa. Perussuomalaiset uskalsivat puhua rehellisesti tästä tapauksesta, joka herätti suomalaisissa inhoa, pelkoa ja vihaa.

Jokainen perussuomalainen tuntee tavalla tai toisella isänmaan itselleen tärkeäksi, pitää isänmaallisuutta hyvänä asiana ja arvostaa sitä. Minäkin olen isänmaallinen ihminen, ainakin siinä mielessä, että rakastan kotimaatani ja pidän sitä maailman parhaimpana maana. Politiikassa järkevä isänmaallisuus on mielestäni sellaista, että päättäjät pistävät etusijalle Suomen ja suomalaiset. Eivät ajattele ensisijaisesti koko maailman pelastamista.

Näen, että Suomen on monestakin syystä viisasta osallistua kansainväliseen yhteistyöhön, ei käpertyä sisäänpäin. Kuitenkin haluan, että Suomi säilyy itsenäisenä valtiona ja pidämme puolemme Euroopan Unionissa, joka hitaasti nytkähtelee kohti liittovaltiota. On hyvä, että perussuomalaiset tuo kriittisiä äänenpainoja EU-keskusteluun Suomessa. Ilman perussuomalaisia tämä keskustelu olisikin hyvin yksipuolista, jopa mediassa, jonka sentään pitäisi olla vallan vahtikoira ja vallitsevien totuuksien kyseenalaistaja.

Minä pidän tärkeänä, että yhteiskunnallista päätöksentekoa ohjaisi ennen kaikkea järki. Ei ideologinen unelmahöttö tai epärealistinen haaveilu. En luota päättäjään, joka oitis nielee jonkin nyyhkytarinan ja aloittaa tunnepitoisen vaahtoamisen. Tällaista valitettavasti näkee vihervasemmiston piirissä. Perussuomalaiset on minusta puolue, jolla on sopivasti jalat maassa. Perussuomalaisilla on oma vankka arvopohja, mutta mikään maailmoja halaileva ideologinen huttu ei ohjaa politiikan tekemistä. Puolueena se ei myöskään ole sitoutunut minkään sidosryhmän etujen ajamiseen, kuten vasemmisto on kytkeytynyt ay-liikkeeseen ja kokooomus suurpääomaan.

Nykyhallituksen touhua katsellessa minä kaipaan lisää realismia politiikkaan. Realismia on tunnustaa esimerkiksi se, että avoin maahanmuutto ei ole pelkästään hyväksi Suomelle. Näen uutisista, mitä Ruotsissa, meidän länsinaapurissamme, tapahtuu. Maahanmuuttajajengit mellakoivat, polttavat autoja ja tehtailevat rikoksia. Suuriin kaupunkeihin on syntynyt niin levottomia lähiöitä, ettei kantaväestö uskalla liikkua niissä. Tämä on seurausta liian avoimesta ja idealistisesta maahanmuuttopolitiikasta. Minä en halua, että Suomessa tehdään samat virheet kuin Ruotsissa. Siksi minun ääneni menevät jatkossa perussuomalaisille.

Twitterissä joku nälvi, että "taisi Anni muuttua, ei vihreät". Tämä on totta, mutta vain osittain. Minä muutuin siten, että minusta on karissut paljon nuoruuden idealismia. Myös minun arvoni ovat muuttuneet. Mutta myös vihreät muuttuivat, enkä minä sen vuoksi kokenut puoluetta enää omakseni. Vihreät alkoi kallistua liikaa vasemmalle ja liikaa kolmannen aallon feminismiin.

Myös perussuomalaiset ovat muuttuneet. Jussi Halla-ahon johtamana se ei ole enää täysin sama puolue kuin Soinin aikoina. Jos Soini edelleen johtaisi puoluetta, se olisi ollut minulle este liittyä perussuomalaisiin. Näen, että puolue on nykyisin avoimempi kaikenlaisille ihmisille. Ja näkyyhän se: moni kaltaiseni arvoliberaali on löytänyt perussuomalaisista poliittisen kodin. Jatkossa toivottavasti entistä useampi.