Moralisoinnin ja rankaisemisen tie on käyty loppuun – huumepolitiikka täytyy uudistaa

Heinäkuun aikana olen jättänyt politiikan seuraamisen vähemmälle. Olen kuitenkin perillä siitä, että keskustelu huumepolitiikan uudistamisesta ja valvotuista huumeiden käyttötiloista on roihahtanut jälleen. Erinomaista, että aiheesta puhutaan, vaikka maailmanpoliittinen tilanne ja laukkaava inflaatio vievätkin tällä hetkellä median ja kansalaisten päähuomion.

Tätä tekstiä kirjoittaessa huumeiden käyttötilojen perustamista koskeva kansalaisaloite on kerännyt yli 53 000 allekirjoitusta. Aloite, jonka itsekin allekirjoitin, etenee siis eduskuntaan. Toteutuessaan hanke vaatisi lainsäädännön remontin, koska huumausaineiden käyttö ja hallussapito ovat Suomessa rikoksia.

Kannatan inhimillistä päihdepolitiikkaa. Jos minulla olisi valta, millaisia uudistuksia tekisin?

* Huumeiden käytön ja hallussapidon kriminalisoinnista luovuttaisiin. Huumeiden myyminen olisi edelleen laitonta.

* Resursseja lisättäisiin ennaltaehkäisevään työhön. En tarkoita puhtaasti päihdevalistusta vaan ennaltaehkäisevää työtä laajemmin ymmärrettynä. Riskitekijöiden tunnistamista ja niihin puuttumista. Neuvoloiden, päiväkotien, koulujen, sosiaalityön, poliisin, perheneuvoloiden vahvistamista. Tukea riskiperheille.

* Vahvempaa tukea syrjäytymisvaarassa oleville. Niille, joilla lähtökohdat ovat keskivertoa heikommat. Perheisiin, joissa on esimerkiksi mielenterveysongelmia tai köyhyyttä.

  Erityistä kannattelua tarvitsevat huostaanotetut lapset ja nuoret.

  Huumeiden käytön aloittaa useammin mies kuin nainen, ja huomattavan monella on tarkkaavaisuushäiriö tai jokin muu neuropsykologinen haaste.

* Lisää resursseja hoitoon ja kuntoutukseen, erityisesti pitkäkestoiseen päihdekuntoutukseen.

* Päihdetyön ammattilaiset, kuten psykiatrit ja sairaanhoitajat, paremmin mukaan päihdepolitiikan suunnitteluun. Kentällä työskentelevillä ammattilaisilla, huumeongelmaisia päivittäin kohtaavilla, on paras asiantuntemus.

* Käynnistäisin hankkeen, jossa haastateltaisiin kuiville päässeitä entisiä käyttäjiä. Hankkeessa selvitettäisiin, millaisia ovat heidän kokemuksensa palveluista ja – ennen kaikkea – mikä auttoi heitä raitistumaan. Onnistuneista kuntoutumisen tarinoista voisi ottaa oppia. Niiden pohjalta voisi luoda hoitopolkuja.

* Helsingissä pilotoitaisiin valvottua huumeiden käyttötilaa.

Miksi tällaisia, joidenkin mielestä radikaaleilta kuulostavia, uudistuksia? Siksi, että nykyinen, moraaliseen tuomitsemiseen ja rankaisemiseen pohjaava huumepolitiikka ei ole toiminut. Tarkalleen ottaen "Suomen malli" on yhdistelmä rankaisemista ja hoitoonohjausta. Hoitoon pääsyssä on puutteita. Varsinkin pitkäkestoinen päihdekuntoutus on todella kiven alla.

Suomi johtaa Euroopan tilastoa nuorten huumekuolemissa. Huumeiden saatavuus on helpottunut, niiden käyttö on lisääntynyt ja käytön myötä lieveilmiöt näkyvät yhä pahempina. Viime vuoden kuntavaalien alla omassa kotikaupungissani Tampereella yksi vilkkaimmista keskustelunaiheista oli lisääntyvä huumeiden käyttö ja sen näkyminen Tampereen katukuvassa.

Yhteiskunnallisen päätöksenteon pitää perustua näyttöön ja tutkittuun tietoon. Se ei saa perustua tunteisiin, mielipiteisiin eikä moralisointiin. Tosiasia on, että huumeet eivät häviä Suomesta eivätkä maailmasta. Vaikka tekisimme kuinka hyvää ennaltaehkäisevää työtä, aina tulee olemaan niitä, jotka käyttävät. Meidän täytyy siis hyväksyä, että maailma ei tule valmiiksi tässäkään asiassa. Käyttäjien rankaisemisen sijaan on keskityttävä haittojen minimoimiseen, heidän tavoittamiseensa ja hoitoonohjaukseensa.

Moni maa Euroopassa ja Euroopan ulkopuolellakin on lähtenyt uudistamaan huumepolitiikkaa siten, että keskiössä on haittojen minimointi. Huumeiden käyttötiloja löytyy Pohjoismaistakin, Norjasta ja Tanskasta. Näyttö on lupaavaa.

Sen sijaan rangaistuksiin ja niiden koventamiseen perustuva malli ei ole tehonnut. Jos se toimisi, maailmassa olisi useita maita, joissa huumeongelmaa ei olisi. Mutta niissäkin maissa, joissa huumeiden käytöstä joutuu vankilaan ja myymisestä tuomitaan kuolemaan, huumeita käytetään edelleen. Ongelma on jopa pahentunut.

Rankaisemista ja pakkohoitoa puoltavien puheista kuultaa inho ja halveksunta huumeidenkäyttäjiä kohtaan. Asenteet ovat tuomitsevia, mikä on tavallaan ymmärrettävää. Narkomaanit ovat arvaamattomuudessaan pelottavia. He häiriköivät, varastelevat, käyttäytyvät usein aggressiivisesti, väkivaltaisesti tai ovat sekavassa tilassa. Itsekin kohtaan huumeidenkäyttäjiä työssäni ja tiedän, miten haastavia potilaita he voivat olla.

Mutta narkomaanikin on ihminen. Ja hänessä täytyy nähdä ihminen. Jokainen narkomaanikin on joskus ollut lapsi. Lapsi, joka halusi itselleen toisenlaisen tulevaisuuden kuin se todellisuus, jota lopulta päätyi elämään. Monella käyttäjällä on jossain läheisiä ihmisiä, esimerkiksi vanhemmat, jotka muistavat hänet sellaisena kuin hän lapsena oli, ennen ajautumista päihdekierteeseen. Vaikka täytyy nähdä ja tunnustaa yksilön vastuu, minä ajattelen niin, ettei kukaan halua itselleen sellaista elämää, johon narkomaanina päätyy. Huumeidenkäyttäjän todellisuus on kaoottista ja väkivaltaista.

Minulla oli nuorempana kiinnostusta päihdetyöhön, joten viimeistellessäni terveydenhoitajan opintojani hakeuduin päättöharjoitteluun Päiväperhoon, joka on Tampereella sijaitseva päihdeperheiden matalan kynnyksen tukikeskus. Päiväperhon toiminta on sote-alan piireissä hyvin tunnettua ja arvostettua. Keskuksessa käy silloin tällöin muiden kuntien päättäjiä ja päihdetyöntekijöitä hakemassa oppia ja vinkkejä päihdetyön järjestämiseen.

Viikot Päiväperhossa vaikuttivat syvästi minuun ja muokkasivat ajatteluani huumeidenkäyttäjistä. Kohtaamiset asiakkaiden kanssa ja pitkät keskustelut henkilökunnan kanssa jättivät jäljen. Tapasin naisen, joka oli kirjaimellisesti noukittu katuojasta henkihieverissä. Sairaalassa havaittiin, että nainen on 16. viikolla raskaana. Tapasin tytön, joka pääsi raskautensa aikana korvaushoitoon, synnytti lapsensa ja raitistui. Tapasin naisen, jolla oli pitkä huume- ja väkivaltarikoshistoria. Hän kertoi, että vankilassa ollessaan hän päätti muuttaa elämänsä suunnan. Hän kuvaili, miten vaikeaa on päästä huumekuvioista irti, kun heti vankilasta vapauduttua samat "piripäät" etsivät hänet eivätkä jätä rauhaan.

Monen huumeidenkäyttäjän lapsuus on ollut rikkinäinen ja kaltoinkohtelun sävyttämä. En pysty moraalisesti tuomitsemaan ihmistä, jolla ei omassa lapsuudessaan ollut ainuttakaan turvallista aikuista. Lapsuudenkodissa vallitsi sekamelska, alati vaihtuvat juopporemmit ja väkivallan uhka. Kun lapsuus kuluu katsellen vanhempien ryyppäämistä, luonteva jatko on päihteiden käytön aloittaminen varhaisteini-iässä.

Huumepolitiikan reformi Suomessa tulee tapahtumaan, mutta aikaa se ottaa. Vuosia tai vuosikymmeniä. Valitettavasti oma puolueeni Perussuomalaiset ei ole päihdepolitiikan uudistuksen suunnannäyttäjä vaan pikemminkin jarruttaja. Muissa puolueissa, etenkin nuorisopoliitikkojen keskuudessa, on nähtävillä heräämistä. Ajatustenvaihto yli puoluerajojen on alkanut.

Huumepolitiikan uudistamiseksi poliitikkojen tulisi ottaa onkeensa tutkittu tieto, kuunnella asiantuntijoita ja kuulostella omia asenteitaan. On hyvä reflektoida sitä, miten itse näen huumeidenkäyttäjät ja vaikuttaako se päätöksentekooni. Näenkö narkomaanissa ihmisen vai ihmisroskan?

Koronadenialismista, tiedevastaisuudesta ja "pakkorokotuksista"

Suomalaiset ovat kurkkuaan myöten täynnä puhetta rokotuksista, rajoituksista, passeista ja koko kirotusta pandemiasta. Olen itsekin hyvin väsynyt ja kyllästynyt koko aiheeseen. Koska pandemiahässäkkä jakaa niin voimakkaasti mielipiteitä, ja liikkeellä on paljon disinformaatiota, ajattelin kuitenkin vielä kerran kirjoittaa tästä.

Terveydenhuollon ammattilaisena perustan omat käsitykseni tutkittuun tietoon, asiantuntijoiden arvioihin sekä omaan kokemukseeni. Koska en ole lääkäri enkä rokoteasiantuntija, luotan niihin, jotka ovat koulutuksensa pohjalta perehtyneet asiaan minua syvällisemmin ja kenties tehneet vuosia aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Toimin sairaanhoitajana kohorttiosastolla, jossa hoidetaan pelkästään covid-19-tautiin sairastuneita. Osaston potilaista 80 % on rokottamattomia. Koronarokotteen ottaminen olisi suurella todennäköisyydellä säästänyt monta ihmistä tehohoidolta ja sairaalareissulta ylipäätään.

Korona ja rokotteet ovat aiheita, joista puhuminen taatusti herättää tunteita. En ole omaa kantaani peitellyt. Katson, että siinä missä toisilla on oikeus levittää salaliittoteorioita, myös minulla on oikeus sanoa ääneen, että kannatan rokottautumista ja näen epidemiaan liittyvät toimet suurimmaksi osaksi perusteltuina. En ole pelännyt sanoa sellaisiakaan kantoja, joiden tiedän kuumentavan tunteita rokotevastaisissa piireissä.

Koronakriitikot käyvät erityisen kuumana, kun tulee puhe uudesta laista, joka velvoittaa potilaskontaktissa työskentelevät sote-alan ammattilaiset ottamaan rokotesuojan. Lakimuutosta vastustamaan on syntynyt muun muassa sote-alan ammattilaisten Sinun puolella -liike, joka kerää allekirjoituksia lakimuutoksen kumoamista vaativaan vetoomukseen. Kyseessä ei ole mikään pieni ja yhdentekevä ilmiö, koska pelkästään Instagramissa liikkeellä on 15 000 seuraajaa.

Yritin etsiä tietoa Sinun puolella-liikkeestä: kuka tai ketkä ovat liikkeen alullepanijoita, millainen ryhmittymä liikkeen takana toimii, millainen organisaatio sen taustalla häärää? Liikkeen ympärillä leijuu salamyhkäisyyden ilmapiiri, koska mitään tietoa ei löydy. Median jutuista olen saanut selville sen verran, että liike pitää sankarinaan Valta kuuluu kansalle-puolueen puheenjohtajaa Ano Turtiaista. Ja liikkeen keskinäinen viestintä tapahtuu Telegram-sovelluksessa.

Tässä tiivistetysti lakimuutoksen vastustajien argumentit:

Laki on mielivaltaista syrjintää.

-> Laki koskee kaikkia, joten sitä ei voi pitää syrjivänä.

Rokotukseen pakottaminen on ihmisen itsemääräämisoikeuteen puuttumista. Jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan. Lääketieteellisiä toimenpiteitä ei voi tehdä vastoin ihmisen tahtoa.

-> Sote-alalla työskentelevän henkilön rokotusta ei voi rinnastaa mihin tahansa lääketieteelliseen toimenpiteeseen. Ihmisellä on oikeus kieltäytyä esimerkiksi jostakin leikkauksesta tai syöpähoidosta. Rokottamisella pyritään suojaamaan itseä ja muita tarttuvilta taudeilta. Siinä mielessä rokottautuminen ei ole puhtaasti oma asia. Kuvitteellisessa tilanteessa, jossa Suomeen leviäisi paljon koronaa vaarallisempi pandemia, ei kyseltäisi mielipiteitä, otatko rokotteen vai et (olettaen, että rokote olisi olemassa). Tartuntatautilakikin antaa valtuudet rokottaa koko väestö tarpeen vaatiessa vaikka väkisin. Jos toisessa vaakakupissa on muiden ihmisten henki ja toisessa kupissa ihmisen oikeus määrätä omasta kehosta, vaaka kallistuu siihen, ettei toisten henkeä saa vaarantaa pitämällä jääräpäisesti kiinni itsemäärämisoikeudestaan.

Vetoaminen terveydenhuollon henkilöstön itsemääräämisoikeuteen on sikäli epäjohdonmukaista, ettei meillä sote-alalla työskentelevillä ole enää vuosiin ollut rokotusten suhteen valinnanvapautta. Lain mukaan meidän on otettava influenssa-, tuhkarokko- ja hinkuyskärokotteet. Ihmettelen siis rokotevastaisten äkillistä heräämistä, kun heitä on nyt sankoin joukoin puolustamassa meidän itsemääräämisoikeuttamme. Hiljaista oli silloin, kun edellinen "pakkorokotuslaki" nuijittiin läpi.

Rokote on vaarallinen. Sairaalat ovat täynnä rokotehaitoista kärsiviä.

-> Ei pidä paikkaansa. Jos sairaalat olisivat täynnä koronarokotteista sairastuneita tai vammautuneita potilaita, itse sairaalassa työskentelevänä olisin varmasti huomannut sen.

Fimeaan on tehty tuhansia haittailmoituksia koronarokotteista. Haittailmoitus ei ole sama asia kuin tutkittu ja todettu haitta. Kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia. Koronarokotteita on pistetty Suomessa miljoonia kappaleita, joten ei ihme, että haittailmoituksia on tehty. Olisin ihmeissäni, jos niitä ei olisi.

Rokotteessa on pakko olla jotain vikaa, koska hoitajat eivät ota sitä.

-> Väärin. Hoitajien rokotuskattavuus on erittäin korkea, kuten on terveydenhuollon henkilöstöllä kokonaisuudessaan muutenkin. Koulutustaso korreloi rokotushalukkuuden kanssa: korkein rokotuskattavuus on lääkäreillä. Heistä lähes kaikki ovat ottaneet koronarokotteet. Vähiten rokotteilla ovat käyneet lähihoitajat. Korkeasti koulutetut siis luottavat eniten rokotteen tehoon ja turvallisuuteen.

Rokote ei suojaa tartunnalta eikä estä tartuttamasta tautia.

-> Tämä on validi argumentti. Kuitenkin täyden rokotussarjan ottanut henkilö on erittäin hyvin suojassa covidin vakavalta tautimuodolta. Siitä, kuinka paljon rokotettu ihminen tartuttaa tautia, on olemassa ristiriitaista tietoa. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek myöntää, ettei "pakkorokotuksia" voida pitemmän päälle perustella potilaiden tai asiakkaiden suojaamisella. Laki olisikin pitänyt saada voimaan aikaisemmin, deltamuunnoksen ollessa vielä vallitseva. Nyt on auttamatta myöhäistä.

Sote-alan "pakkorokotuslaki" astuu siis voimaan juuri tänä päivänä tätä kirjoittaessa. Omissa työympyröissäni laki on otettu vastaan neutraalisti. Olen työskennellyt vuoden sisällä useissa eri yksiköissä, enkä ole havainnut rokotevastaisuutta. "Pakkolaista" ei ole hoitajien kesken edes vaihdettu mielipiteitä, mikä johtunee siitä, että rokottautuminen on kaikille itsestään selvä asia. Minäkin olen ottanut rokotteet heti, kun se oli mahdollista. Minulle ei ollut mikään ongelma näyttää pomolleni koronapassia, kun sitä työpaikalla kysyttiin. Enkä ole kuullut kenenkään muunkaan valittavan asiasta.

Oma käsitykseni on, että lakimuutoksen takia irtisanoutuvien hoitajien joukko on varsin marginaalinen. Mahdollisesti enemmistö heistä koostuu sellaisista hoitajista, jotka ovat muutenkin jo pitkään miettineet alalta poistumista. Koronadenialistien mukaan terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja pelastuslaitoksen piti romahtaa lain seurauksena. Näyttää kuitenkin siltä, että tänään, lain tultua voimaan, sairaalat ja terveyskeskukset rullaavat kuten ennenkin, ambulanssit kulkevat ja vanhukset hoidetaan.

Koronakriitikoiden ja joidenkin poliitikkojen taholta on esitetty merkillistä huolipuhetta liittyen rokotuskielteisiin hoitajiin. Palkanmaksu loppuu - miten käy rokotusvastaisen hoitajan? Joutuuko toimeentulotuelle, päätyykö leipäjonoon? Tässä narratiivissa rokotevastainen sote-ammattilainen nähdään valtion mielivallan uhrina, kykenemättömänä vaikuttamaan omaan kohtaloonsa. Suhtaudun oudoksuen, koska nähdäkseni tämä oletettu henkilökohtainen talouskatastrofi olisi ollut estettävissä yksinkertaisella keinolla: ottamalla rokotteen, jonka muutkin ovat ottaneet. Rokotteen, jota on tutkittu paljon ja pistetty maailmalla suunnilleen yhdeksän miljardia kertaa. Rokotteen, jonka lähes 80 % suomalaisista on ottanut vähintään kerran. En oikein pääse sisälle tähän ajatusmaailmaan, jossa terveydenhuollossa toimivan pitäisi hoitaa ihmisiä lääketieteen keinoin, muttei kuitenkaan luota lääketieteeseen. Pidetään härkäpäisesti kiinni omasta rokotevastaisuudesta, jopa niin pitkälle, että otetaan vastaan työttömyys sen seurauksena. Koronadenialistipiireissä tätä pidetään sankaruutena. Minun on vaikea nähdä tätä pientä joukkoa uhreina, saati sankareina.

Olen tämän sanonut julkisesti sosiaalisessa mediassakin: että minun on vaikea tuntea myötätuntoa tässä asiassa niitä kohtaan, joilta nyt palkanmaksu katkeaa. Sain vastaani täyslaidallisen kuonaa. Se oli arvattavissa etukäteen, mutta silti törkypostausten määrä ja intensiteetti ylitti odotukset. Olen saanut tuohon yhteen twiittiin kaikkiaan satoja vastauksia. Twiitti leviää kuvakaappauksina VKK-puolueen ryhmissä ja muiden koronadenialistien sivuilla sekä Sinun puolella-liikkeen someviestinnässä.

Natsi-Anni. Fasisti. Murhaaja. Viherkommarimädättäjä. Tapa ittes. Haluaisin oksentaa kun näen sun naamas. Jumala tulee rankaisemaan sua. Tälle pikkunatsille pitäisi antaa kunnon opetus. Toivottavasti VKK saa seuraavissa vaaleissa enemmistön eduskuntaan, niin sun kaltaisista päästään eroon lopullisesti. Ja niin edelleen. Aivan tolkuton määrä törkeyksiä ja solvauksia, jopa uhkauksia. Tuli vaikutelma, ettei näillä ihmisillä ole minkäänlaisia pidäkkeitä ilmaista raivoaan. He ovat täysin vihansa sokaisemia.

Ilmeisesti rokotekriitikkojen piirissä ajatellaan, että solvaukset ja Jumalan rangaistuksella pelottelut vievät sulavasti heidän asiaansa eteenpäin? Taitaa olla pikemminkin niin, että sellainen käytös, joka on anolaisten piirissä tavallista ja hyväksyttävää, saa muissa ihmisissä aikaan kuvotusreaktion. 

Solvaaminen ja törkypostailu ei hetkauta minua. Tiedän, että tällä tavoin yritetään saada minut säikähtämään ja poistamaan twiitti. En poista.

Massiivinen hyökkäys tuntuu kummalliselta ja kohtuuttomalta, koska en ole "pakkorokotuslakia" ajanut, en ole kampanjoinut sen puolesta enkä ole ollut siitä päättämässä. Minä vain yksinkertaisesti hyväksyn toisten tekemän päätöksen. Ennen tuota yhtä twiittiä en ole julkisesti edes ottanut kantaa koko lakiin kertaakaan.

Politiikassa toimivana ei voi välttyä solvaukselta eikä törkyviesteiltä. Ei, vaikka pitäisi aina kielen keskellä suuta ja varoisi provosoivia ulostuloja. Minä en ole erityisesti varonut. Katson, että jos puolueessani toisilla on oikeus levittää rokotevastaisuutta jopa eduskunnan suuressa salissa, minulla on oikeus sosiaalisessa mediassa tuoda esiin, että pidän rokottautumista järkevänä. Ja että pidän "pakkolakia" perusteltuna, vaikka oman puolueeni eduskuntaryhmä äänestikin sitä vastaan.

Joissakin vastauksissa vaaditaan, että minut pitäisi näkemysteni takia erottaa puolueesta. Olen vastannut, että jos minut erotetaan puolueesta siksi, että terveydenhuollon ammattilaisena kannustan ihmisiä rokottautumaan, niin kaikin mokomin minulle saa antaa potkut. En vastusta.

Oma puolueeni tuntuu olevan hukassa koronalinjausten ja rokotussuositusten kanssa. Lokakuussa julkaistussa kyselyssä kävi ilmi, että perussuomalaisten kannattajista 12 prosenttia ei aio ottaa koronarokotteita. Ero suurten puolueiden kannattajiin on selvä. Lisäksi perussuomalaisten kannattajissa epäluottamus tutkijoihin on tavallisempaa, samoin epäilyt, että kansalaisilta pimitetään pandemiaan liittyvää olennaista tietoa.

Puolueen virallinen linja on, että koronarokotteen ottaminen on suositeltavaa ja siihen kannustetaan.

Yhtäällä osa porukasta vetää VKK:n suuntaan: jaetaan kristillisten salaliittoteoriasivustojen materiaalia, kyseenalaistetaan hatarin perustein rokotteiden hyötyjä, suositellaan lämpimästi loislääkettä koronan hoitoon, vaikka sen tehosta ei ole vakuuttavaa näyttöä. Voin vaan kuvitella, miten tämä toiminta näyttäytyy tavalliselle suomalaiselle, joka itseni lailla luottaa asiantuntijoihin enemmän kuin MV-lehteen. Ei näytä ainakaan kovin vakuuttavalta. Minun on vaikea uskoa, että jos tämä merkillinen ristiveto jatkuu, perussuomalaiset voittaisi ensi vuoden eduskuntavaalit. Sen verran epämääräistä ja hörhömäistä tämä joidenkin näkyvien vaikuttajien toiminta on.

Tosiasia on, ettei rokote tuonut pandemiaan sellaista helpotusta kuin toivottiin. Rokote ei kuitenkaan ole hyödytön, eikä covid vaaraton. Tosiasia on sekin, että viruksen ennustamaton käyttäytyminen on saanut välillä asiantuntijatkin ymmälleen. Päättäjien sekoilu maskisuositusten suhteen, rajoitusten epäloogisuus ja ylipäätään kaikenlainen poukkoilu on ollut omiaan herättämään epäluuloa osassa kansalaisia. Virus tuntuu olevan aina askeleen edellä. Omikron-muunnoksen myötä osa asiantuntijoistakin tunnustaa, ettei rokote estä taudin saamista eikä tarttumista. Koronavirus on kuitenkin käyttäytynyt niin ennustamattomasti, että luullakseni loppunäytös on vielä näkemättä.

Terveydenhuolto ei ole valintamyymälä

Instagramissa osui silmiini helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Minja Koskelan postaus. Koskela on tunnettu yhteiskunnallinen keskustelija, tutkija ja kirjailija. Hän työskentelee vasemmistoliitossa poliittisena asiantuntijana. Koskela edustaa uutta feminististä Instagram-poliitikkojen ryhmää. Ennustan, että vuoden 2023 vaaleissa Koskela nousee vasemmistoliiton kansanedustajaksi Instaa selailevien naisten äänillä.

Koskelan postaus käsitteli julkisen sektorin rinnalle nousseita yksityisiä kätilöpalveluja. Yksityisen kätilön palvelua on mahdollista ostaa ainakin Helsingissä. Yritys tarjoaa muun muassa varhaisraskauden ultraäänitukimuksia, joita julkisella sektorilla ei tehdä. Koskelan mukaan hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että joku hakeutuu tällaisen palvelun piiriin, mutta ongelman muodostaa se, ettei kaikilla ole siihen varaa. "Suhtaudun hyvin penseästi siihen, että perheiden palveluissa ja tuessa ollaan --- tilanteessa, jossa raskaana olevan henkilön mielenrauhan edellytys on raha", kirjoittaa Koskela.

Postauksen alle kertyi ketju Koskelan seuraajia haukkumaan suomalaista julkisen sektorin raskauden seurantaa ja synnytyksen hoitoa.

Pelottaa, ei huomioida mielenrauhaa, kätilöt eivät osaa antaa sellaista tukea kuin itse tarvitsisi.

Minusta Koskelan avauksessa tiivistyy erinomaisesti laitavasemmiston ajattelutapa. On hirvittävä ongelma, että kaikilla ei ole varaa johonkin tiettyyn palveluun. Vasemmistolaista häiritsee erittäin paljon se, että kaikki ei mene kaikille tasan. On paljon asioita, joihin kaikilla ei ole varaa. Maailmassa on virhe. Rahalla voi halutessaan ostaa vaikka sitä yksityistä neuvolapalvelua. Laitavasemmiston ajattelussa ratkaisumalleja tähän ongelmaan on kaksi: joko poistetaan mahdollisuus ostaa yksityistä palvelua tai sitten tarjotaan kaikille muillekin sama palvelu. Veronmaksajien kustannuksella.

Tällainen avaus vasemmistoliiton poliitikolta ei sinänsä yllätä minua laisinkaan. Kuntavaalien alla he ajoivat feminististä kaupunkia, jossa ilmaiset bussit ajavat yötä päivää ja sukupuolineutraaleja pukuhuoneita rakennetaan kaikkialle. Rahoituspuoli unohtui mainita kokonaan. Vasemmistoliiton vaatimukset ovat pölhöpopulismia pahimmillaan.

Itse opin jo lukiossa yhteiskuntafilosofiasta sen verran, että tasa-arvo ja tasajako eivät ole toistensa synonyymeja. Koskelan luulisi väitöskirjatutkijana tietävän tämän. Vasemmistossa tämä tosiasia sitkeästi torjutaan tai kiistetään. Tasa-arvo vallitsee sitten, kun kaikki saavat sen, mitä joku toinenkin saa. Perusteluksi riittää, että tarvitsen tätä tai tuota mielenrauhani takia. Raskaana olevan henkilön täytyy päästä tutkimukseen, johon haluaa, koska joku toinenkin pääsee. Tarpeita ja toiveita ihmisillä riittää, joten rahan ja palvelun jakamiselle ei näy minkäänlaista päätepistettä.

Laitavasemmistolaisessa ihannemaailmassa terveydenhuolto on kuin supermarket, johon kuluttaja voi marssia sisään ja poimia hyllyltä, mitä mieli tekee. Mielenrauhani vuoksi tarvitsen tuon tutkimuksen ja tämän toimenpiteen. Kassalla minun ei sitten tarvitsekaan maksaa mistään. Kaikki on ilmaista. Yhteiskunta toimittaa tuotteet hyllyyn. Rahat tulevat varmaankin sieltä kuuluisasta taikaseinästä.

Julkisen sektorin palveluja määrittävät tietyt reunaehdot. Näitä ehtoja ovat esimerkiksi raha ja henkilöstön saatavuus. Koska, toisin kuin vasemmisto luulee, emme elä rajattomien resurssien maailmassa, on julkisen sektorin palveluille pakko laittaa jonkinlaisia kriteerejä. Kaikille ei voida tarjota sitä, mitä he haluavat tai kokevat tarvitsevansa mielenrauhansa takia. On siis määriteltävä, mikä on lääketieteellisesti perusteltua tai millä saavutetaan kansanterveydellistä hyötyä. Esimerkiksi Koskelan mainitsema varhaisraskauden ultraäänitutkimus ei ole lääketieteellisesti perusteltu.

Soteuudistus tulee joka tapauksessa maksamaan miljardeja. Edessä ovat palkkaharmonisoinnit, ICT-yhteensovittamiset, muutosjohtajien ja lukemattomien hillotolppavirkojen palkkamenot. Laskun kuittaaavat suomalaiset veronmaksajat. Jos näiden päälle vielä lisätään vasemmistolaisten vaatimat palvelujen paisuttamiset, meillä yksinkertaisesti loppuvat rahat. Mielenrauhan perusteella pitäisi päästä haluamiinsa tutkimuksiin. Laittomille siirtolaisille pitäisi tarjota terveystarkastukset ja hammashuolto. Sukupuolestaan epävarmalla pitäisi olla oikeus marssia transpolille ja ilmoittaa, mitä toimenpiteitä tehdään. Ilmaiset kuukautissuojat, ilmaiset ehkäisyvälineet, ilmaista sitä ja tätä.

Tällainen paisutuspolitiikka on sanalla sanoen vastuutonta ja käsittämätöntä. Terveydenhuoltoon saadaan kyllä poliitikkojen halutessa upotettua rahaa vaikka kuinka paljon. Vastuullinen päättäjä kuitenkin ymmärtää, että menot on sovitettava tulojen mukaan.

Tätä kirjoittaessa Suomen ensimmäisiin aluevaaleihin on aikaa reilut kaksi viikkoa. Toivon, että aluevaltuustoihin valittaisiin vastuullisia päättäjiä, jotka ymmärtävät resurssien rajallisuuden ja yrittäisivät jotenkin suitsia vasemmistolaisten jakopolitiikkaa. Ilmaisia palveluja ei ole. Rahoitus on otettava jostain. Suomessa, korkean verotuksen maassa, se otetaan yrittäjältä ja tavalliselta palkansaajalta.

Kuten aiemmin totesin, tasa-arvo ei ole sama asia kuin tasajako. Itse kannatan yhteiskuntaa, jossa julkinen sektori takaa tietyt peruspalvelut. Niiden lisäksi jokainen voi omalla kustannuksellaan ostaa ylimääräistä. Julkisen sektorin tehtävä ei ole tarjoilla mielenrauhapalveluja.

Unohtuuko naisten turvallisuus translain uudistuksessa?

Eduskunnassa käydään parhaillaan keskustelua translain uudistamisesta. Sopivasti lähetekeskustelun alla eduskuntaan lähetettiin Oikeus olla - aloite oikeudenmukaisemman translain puolesta. Kyseinen aloite sai kerättyä kansalaisaloitepalvelussa yli 68 000 allekirjoitusta.

Oikeus olla- aloitteessa vaaditaan, että sukupuolen korjaamisen pitäisi olla ilmoitusasia. Henkilö voisi halutessaan muuttaa sukupuolensa miehestä naiseksi (tai toisinpäin) parilla klikkauksella Digi- ja väestötietoviraston palvelussa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tähän vaaditaan lääketieteellinen selvitys prosessista. Lisäksi henkilön on oltava lisääntymiskyvytön.

Keskustelu aloitteen ympärillä on keskittynyt lähinnä vaikutuksiin suhteessa alaikäisiin transsukupuolisiin. Jonkin verran on kiinnitetty huomiota myös siihen, miten aloite toteutuessaan antaisi helpon mahdollisuuden väistää miehille pakollinen asevelvollisuus. Naisnäkökulma on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle, vaikka vaikutukset meidän naisten elämään ja turvallisuuteen saattavat olla hyvinkin suuret. En ole huomannut punavihreiden feministien ottavan naisnäkökulmaa esille.

Tässä kirjoituksessa keskityn siis käsittelemään translain uudistamista nimenomaan siitä tulokulmasta, miten se vaikuttaisi naisten elämään. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kun käytän sanaa nainen, tarkoitan biologista naista, eli syntymässään tytöksi määriteltyä ja itsensä naiseksi kokevaa henkilöä. Sanalla transnainen tarkoitan naista, joka on biologinen mies ja syntymässään pojaksi määritelty, mutta itsensä naiseksi kokeva henkilö.

Dosentti Timo Eskola ottaa ansiokkaasti kantaa Oikeus olla- aloitteeseen blogissaan 16.11.-21. "Kun eduskunta säätää uusia arvosidonnaisia lakeja, --- päätöksentekijät olettavat muutosten edistävän yhteiskunnan toimintaa aina oikeudenmukaisempaan suuntaan. Lakeja ei säädetä, jotta jonkin marginaaliryhmän asiaa ajavan järjestön toiveet tai agenda tulisivat otetuksi huomioon."

Toivoisin kansanedustajien ottavan edellä mainitun pointin huomioon vaikeassa tehtävässään. Heidän on puntaroitava lakiuudistuksen vaikutukset kaikkiin väestöryhmiin, kaikkiin suomalaisiin. Ei vain kapeakatseisesti keskittyen tietyn, hyvin marginaalisen vähemmistön elämän helpottamiseen. Näkökulma saattaa kapeutua, koska transsukupuolisten oikeudet ja tasa-arvo-ongelmat ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon julkisuudessa.

"Ihmisten välistä tasa-arvoa varjelevien lakien tarkoitus on suojella erilaisten väestöryhmien keskinäistä loukkaamattomuutta", jatkaa Eskola. Miten Oikeus olla- aloite sitten varjelisi naisten loukkaamattomuutta ja oikeutta turvalliseen ympäristöön? Mitä ongelmia aloitteeseen liittyy?

Jos sukupuolen korjaamisesta tehdään yksinkertainen ilmoitusasia, avautuu biologisille miehille naisten maailmaan sellainen väylä, joka on aiemmin ollut suljettu. Ensinnäkin transnaiset pääsevät naisten urheilusarjoihin. Aiheesta virisi vilkas keskustelu viime kesänä, kun transsukupuolinen painonnostaja Laurel Hubbard teki historiaa osallistumalla ensimmäisenä transnaisena olympialaisiin Tokiossa.

Transnaisten pääsy naisten sarjoihin on erittäin kyseenalaista paitsi naisurheilun tulevaisuuden kannalta, myös turvallisuusnäkökulmasta. Miespuberteetin läpikäynyt urheilija saa ilmiselvän edun naisiin nähden huolimatta siitä, että testosteronitasoja alennetaan hormonien avulla. Miehillä on enemmän lihasmassaa ja parempi hapenottokyky kuin naisilla. Tämä etu ei poistu, vaikka mies korjaisi sukupuolensa naiseksi. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu kaikkensa antaneesta huippu-urheilijasta, kun kilpailu ei ole enää tasaväkistä, vaan transnainen saa tasa-arvon nimissä pyyhältää ohitse palkintopalleille.

Naisilla on perustellusta syystä omat urheilusarjansa. Naisurheilun tulevaisuus on vaakalaudalla, jos transnaisten marssi naisten sarjoihin jatkuu. Yleisön kiinnostus naisurheiluun katoaa. Sitten häviävät sponsorirahat.

Vaikka testosteronia tukahdutetaan, kehon massa, lihasten koko ja voima eivät juuri pienene. Kansainvälinen rugbyliitto on turvallisuussyistä suositellut, ettei transnaisilla olisi pääsyä pelaamaan naisten sarjoihin.

Toiseksi täytyy ottaa huomioon, millainen maailma avautuu parilla klikkauksella sellaiselle miehelle, joka on potentiaalinen ahdistelija tai kenties jo ahdisteluun tai raiskaukseen syyllistynyt. Naisten vessat, pukuhuoneet, suihkutilat ja saunat. Tähän asti perustellusta syystä vain naisten käytössä olleet tilat. Puku- ja suihkutiloissa tai vessoissa ei lain mukaan saa olla kameravalvontaa. Tilat ovat siis valvomattomia. Millainen houkutus jollekin häiriintyneelle yksilölle syntyy, kun sukupuolensa voi muuttaa lapsellisen helposti? Puku- ja suihkutiloissa sekä saunassa saa vapaasti olla alastomana, eikä mikään kiellä katselemasta muita alastomia tilojen käyttäjiä.

Minua naisena kiusaa ajatus siitä, että mennessäni uimahalliin tai kuntosalille joutuisin mahdollisesti olemaan alasti samoissa suihkutiloissa jonkun jääkaappipakastimen kokoisen naiseksi ilmoittautuneen kanssa. Jonkun, joka on vain muuttanut sukupuolensa väestötietojärjestelmään. Entä herkässä iässä olevat varhaisteini-ikäiset tai aivan pienet tytöt? Onko heidän turvallisuuttaan kukaan ajatellut? Väkisinkin tulee mieleen, millaisen mahdollisuuden aloite toteutuessaan avaa esimerkiksi pedofiileille. Häiriintyneet yksilöt eivät nimittäin maailmasta lopu.

Aloitteen puolustajien argumentit ovat tässä kohtaa vähissä. Olen törmännyt ainoastaan siihen perusteluun, ettei kukaan ole niin hullu, että muuttaisi sukupuolensa vain päästäkseen tirkistelemään tai ahdistelemaan naisia tai tyttöjä. Vastaan tähän, että ei pidä paikkaansa. Aina tulee olemaan joku, joka on niin sekaisin, että käyttää tällaiset mahdollisuudet hyväkseen. Täyspäisten ihmisten on vaikea ymmärtää, miten äärimmäisiin tekoihin häiriintyneet henkilöt ovat valmiita ryhtymään pystyäkseen toteuttamaan mielihalujaan. Tästä löytyy esimerkki Suomestakin. Vuosikymmeniä naisia ahdistellut ja raiskauksiin syyllistynyt "Töölön tiirikkamies" tuomittiin vuonna 2012, kun hän oli huoltoasemalla sahannut vessan väliseinään reiän. Reiästä hän sitten ujutti kätensä naisten wc:n puolelle ja ryhtyi kourimaan wc-pöntöllä istuvia naisia. Jos seksuaalirikollinen on valmis näin mielipuoliseen tekoon, miksi hän ei olisi valmis vaihtamaan sukupuolensa parilla klikkauksella?

Oikeus olla- kansalaisaloitteen tekijät vastaavat Instagram-tilillään, että huoli pukutilojen turvallisuudesta on olkiukko. Olkiukko tarkoittaa virheargumenttia, jossa toisen ajatus sivuutetaan muotoilemalla siitä karikatyyri, mitätöidään ajatus tahallisella kärjistyksellä. "Pukkareiden ovella ei nytkään tarvitse näyttää henkkareita", todetaan aloitteen Ig-päivityksessä. Ei tarvitsekaan, koska naisten puku- ja suihkutiloihin ei ole miehillä asiaa. Jos mies pyrkii naisten saunoihin, hänet poistetaan. Sukupuolensa yhdessä minuutissa korjannutta transnaista ei voi poistaa, koska hän voi ilmoittaa olevansa oikeutettu naisten tiloihin. Hänellä on tähän oikeus, koska perusteluksi riittää pelkkä subjektiivinen kokemus omasta sukupuolesta ja merkintä väestötietojärjestelmässä. Kyseessä ei ole olkiukko, vaan perusteltu huoli.

Ulkomailta löytyy esimerkkejä siitä, millaisia vaikutuksia miesten ja transnaisten sekoittamisella naisten tiloihin on ollut. Esimerkiksi Britanniassa on havaittu, että naisiin kohdistuvaa ahdistelua tapahtuu paljon juuri sukupuolineutraaleissa pukuhuoneissa. Surullisin esimerkki Britanniasta on tapaus, jossa naisten raiskauksiin syyllistynyt transnainen laitettiin tutkintavankeuden ajaksi naisvankilaan. Jo muutaman päivän kuluttua kyseinen transnainen alkoi ahdistella muita vankeja muun muassa käymällä heihin käsiksi ja esittelemällä penistään.

Ironista on, että translain muuttamista ajavat voimakkaimmin feministit. Henkilöt, joista suurin osa on naisia ja jotka pitävät kovaa ääntä "turvallisten tilojen" puolesta. He edustavat aatetta, joka aikoinaan syntyi puolustamaan naisten oikeuksia. Nyt feminismistä, siis kolmannen ja neljännen aallon feminismistä, on tullut meidän naisten vihollinen. Aate, joka uhkaa meidän oikeuttamme omiin urheilusarjoihin. Uhkaa oikeuttamme omiin suihkutiloihin ja saunoihin, joissa voimme olla rauhassa suojassa miesten katseilta. Feminismi on kuin käänteistä naisvihaa, joka on unohtanut meidät naiset, hylkää pohjoismaisen tasa-arvokäsityksen ja tuijottaa sokeasti uhripistejärjestelmiinsä ja etuoikeuskehäänsä.

Kehotan kaikkia naisia miettimään vaaliuurnalla, ketkä kannattavat ja ketkä vastustavat Oikeus olla- aloitetta. Kannattajia ovat vihreät, vasemmistoliitto ja RKP. Kokoomus kannattaa translain uudistamista, muttei yhtenäisesti aloitteen hyväksymistä sellaisenaan. Perussuomalaiset ja KD vastustavat.

Sukupuolen korjaaminen ei saa jatkossakaan olla ilmoitusasia, jonka voi tehdä helposti netissä. Nykyinen lainsäädäntö on hyvä, joskin on hyvä pohtia, kuuluuko lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus enää nykymaailmaan.

Suomi takaisin

 Kuntavaalien alla olen kuullut useamman kerran kysyttävän, mitä tarkoittaa perussuomalaisten iskulause "Suomi takaisin". Keneltä Suomi pitää ottaa takaisin ja miksi? Mitä tämä lause oikein tarkoittaa?

Lauseen merkitystä ei oikein voi täsmällisesti määritellä. Kuulija varmasti ymmärtää - jos haluaa ymmärtää -, että kyse on abstraktista iskulauseesta. Yritän avata tässä tekstissä, miten itse käsitän sen. Tämä on oma tulkintani. Joku muu varmasti tulkitsee eri tavalla. Luullakseni moni liittää tämän iskulauseen monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon. Se, mitä itselleni tuli ensimmäiseksi mieleen, liittyy kuitenkin Suomessa vallitsevaan henkiseen ilmapiiriin ja keskustelukulttuuriin.

Ihme puppua

Etenkin viimeisen parin-kolmen vuoden aikana mediassa on alkanut esiintyä todella outoja väitteitä. Näiltä väitteiltä ei voi välttyä kukaan valtamediaa tai sosiaalista mediaa aktiivisesti seuraava kansalainen. Näitä kummallisia väitteitä tarjoillaan meille ikään kuin ne olisivat tosiasioita, vaikka suurinta osaa niistä voisi luonnehtia pikemminkin mielipiteiksi tai suorastaan ilmiselväksi pötypuheeksi. Näitä "totuuksia" meille tarjoilevat etenkin tietyt ideologisesti värittyneet sosiaalisen median kanavat, mutta myös itseään neutraaleina markkinoivat valtamediatalot, etunenässä Yle ja Helsingin Sanomat.

Esimerkkejä näistä kummallisista väitteistä:

Miehillä on kuukautiset.

Miehet voivat synnyttää.

Sukupuolia on 32.

Biologisesta sukupuolesta puhuminen on transfobiaa.

Jokainen mies on lähtökohtaisesti uhka naiselle.

Länsimainen kulttuuri on patriarkaalinen ja naisia sortava.

Suomi on Euroopan rasistisin maa.

Twerkkaus on kulttuurista omimista.

Valkoihoisen tekemä rap-musiikki on kulttuurista omimista.

Suomella on synkkä kolonialistinen menneisyys.

Vasemmistolainen väkivalta on erilaista.

Kommunismi on vapausaate.

Ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa vielä pitkästi.

Tulee mieleen orwellmainen maailma, jossa sota on rauhaa ja orjuus on vapautta. Ei varmaan tarvitse edes huomauttaa, että kaikki väitteet ovat roskaa. Ne on erittäin helppo ampua alas.

Valkoista ylivaltaa ja sitä rataa

Viime kesänä luin Helsingin Sanomista väitteen, että kaikki valkoihoiset ovat rasisteja. Näin julisti joku "rodullistettu" feministi. Hän kuuluu siihen kasvavaan joukkoon, joka on onnistunut tekemään ihonväristä ja aktivismista ammatin. He saavat elantonsa muun muassa pitämällä koulutuksia, joissa opetetaan tunnistamaan omat "valkoista ylivaltaa" ilmentävät rasistiset piiloasenteet. Uskokaa tai älkää, tällaiselle potaskalle on tosiaan tilausta. Olihan valtakunnan päälehtikin antanut kyseiselle konsultille runsaasti palstatilaa julistaa ideologiaansa, eikä toimittaja osoittanut kritiikin häivääkään.

Tavallinen suomalainen on välillä ymmällään lukiessaan näitä eriskummallisia väitteitä ja syytöksiä. Yhtäkkiä Suomi onkin osasyyllinen siirtomaavallan aikaisiin hirveyksiin. Kaikkien suomalaisten "ei-rodullistettujen" pitäisi osoittaa katumusta ja syyllisyyttä näistä tapahtuneista rikoksista. Siis mitä ihmettä?

Kaiken lisäksi nämä trendikkäästi tiedostavat jutut vilisevät kryptisiä sanoja ja termejä: mikroaggressio, raiskauskulttuuri, sisäistetty misogynia, väärinsukupuolittamiset, safe spacet, toksiset maskuliinisuudet ja bipocit... Juuri kun on oppinut, mitä joku termi tarkoittaa, ilmestyy kymmenen uutta muotisanaa tilalle. Puhumattakaan sateenkaariväen kirjainyhdistelmästä HBTLQAP+, johon aina keksitään joku uusi kirjain tai merkki.

Sukupuolia ja seksuaalivähemmistöjä tuntuu olevan niin paljon, ettei niissä pysy perässä millään. Ei pysy perässä myöskään siinä, mikä milloinkin on rasismia. Oman havaintoni mukaan ainakin näiden asioiden on väitetty olevan rasistisia: jäätelöpuikko, suklaanamun käärepaperi, sukkahousut, meikkivoiteet, laastarit, pyöreät pyllyt, ruskettuminen, valkoihoisena oleminen. Rasistista on myös se, jos kohtelet kaikkia samalla tavoin ihonväristä riippumatta, etkä näe ihmisiä ihonvärin kautta.

Näissä syytöksissä ja valheissa on kysymys tietenkin woke-kulttuurista tai tuttavallisemmin woketuksesta. Woke-kulttuuri tarkoittaa jokseenkin samaa kuin intersektionaalinen feminismi. Kaikki woket ovat intersektionaalisia feministejä ja sama toisinpäin. Lyhyesti woken voisi määritellä vaikkapa ihmiseksi, joka on tiedostava, näennäisen suvaitsevainen ja arvoliberaali.

Maailma muuttuu, boomerini

Mikä tässä sitten häiritsee? On hyvä asia, ettei maailma pysy paikallaan, vaan muuttuu. Syntyy uusia ajatuksia, sanoja, termejä ja paradigmoja. Nyt on trendikästä tiedostaa kaikessa (myös laastareissa ja sukkahousujen värissä) vähemmistöjen kokema sorto ja vääryydet. Osoittaako tässä vain oman boomeriutensa, kun haluaa pitää kiinni jostain, mitä oli ennen tätä väkevän tiedostamisen aikaa?

Minusta jokainen voi olla juuri niin tiedostava vasemmistolainen feministi kuin ikinä tahtoo. Ei häiritse minua. Se, mikä minua ja monia kaltaisiani häiritsee, on se, ettei meille muille vastaavasti anneta sanan- ja mielipiteenvapautta. Kun mainitsen kohteliaasti jollekin wokelle, että tuo väitteesi ei muuten pidä paikkaansa, saan usein vastaani nipun syytöksiä, aggressiivista vaahtoamista ja rasistileimoja. Pahimmassa tapauksessa tämä ns. suvaitsevainen uhkaa jopa ottaa yhteyttä työnantajaani. Vain siksi, että olen eri mieltä asioista ja osoitan hänen ajattelunsa ristiriitaisuuden tai valheellisuuden.

Kaava  menee osapuilleen näin:

Woke esittää sosiaalisessa mediassa jonkin absurdin syytöksen tai väitteen.

-> Joku täyspäinen ihminen vastaa wokelle, että ei se noin mene.

-> Woke pillastuu, ryhtyy haukkumaan väitteen kiistäjää. Paikalle lehahtaa tusinan verran muita wokeja solvaamaan, nälvimään ja uhkailemaan.

-> Väitteen kiistänyt täyspäinen ihminen harmistuu ja vetäytyy jupisemaan, miten hulluksi maailma on mennyt. Mitään ei saa enää sanoa.

-> Woket riekkuvat "oikeistosetien" ulinaa, kun "mitään ei saa enää sanoa". Saa sanoa, mutta sanoilla on myös seuraukset!

Ei ihme, että moni on tuskastunut nykyiseen keskustelukulttuuriin. Tuntuu, että tässä woketuksen maailmassa minä ja kaltaiseni tavalliset suomalaiset työssäkäyvät ihmiset (varsinkin miehet) ovat suunnilleen sylkykupin asemassa. Mehän olemme etuoikeutettuja, kiihdytämme ilmastonmuutosta farmariautoillamme, olemme liian valkoisia, liian hyväosaisia, liian heteroja, liian kaikkea.

Tai sitten emme ole tarpeeksi jotain. Emme tiedosta tarpeeksi maailman vääryyksiä, emme tee riittävästi ilmastotoimia, emme näe rasismia itsessämme, emme kumartele intersektionalismin alttarilla. Aina meissä on jotain vikaa. 

Pieni muistutus kaikille tiedostaville vasemmistofeministeille: me tavalliset keskiluokkalaiset suomalaiset pidämme tätä yhteiskuntaa pystyssä. Tämän maan hyvinvointia ei olisi ilman meitä. Meillä ei ole aikaa tuijottaa omaan napaamme ja itkeä ilmastoahdistusta tai vähemmistöstressiä. Leijonanosa meidän ajastamme ja henkisestä kapasiteetistamme menee siihen, että käymme töissä, pyöritämme arkea ja yritämme kasvattaa lapsistamme kunnon ihmisiä. Osa meistä toimii yrittäjinä ja työllistää muita. Maksamme veroja. Niillä verorahoilla mahdollistetaan muun muassa Suomen yliopistot, joissa woke imee itseensä sosiologiaa, sukupuolentutkimusta, intersektionaalista feminismiä ynnä muuta trendikkäästi sivistävää.

Kiitos meille riittää jo

Pahoittelut siitä, että johdatus asiaan ytimeen oli näin pitkä. Tässä se ydin kuitenkin on: haluamme takaisin sen Suomen, jossa meidän tavallisten työssäkäyvien suomalaisten ei tarvitse pyydellä anteeksi olemassaoloamme, valkoisuuttamme, etuoikeutettua asemaamme. Sen Suomen, jossa meille ei jatkuvasti ladella jotain käsittämättömiä syytöksiä. Uskon, että varsinkin moni mies on todella kyllästynyt olemaan tämän yhteiskunnan pahis. Valkoinen heteromies, joka on syypää vähemmistöjen kärsimykseen, naisten alistamiseen, luonnon tuhoutumiseen ja jopa siirtomaavallan aikaisiin vääryyksiin.

Haluamme takaisin sen Suomen, jossa uskaltaa sanoa tieteellisiä tosiasioita (vaikkapa sen, että biologisia sukupuolia on olemassa kaksi) ilman pelkoa, että joku fanaatikko tekee sen jälkeen elämästä vaikeaa.

Maailma on mennyt tosi kummalliseksi. Siksi yhä useampi sanoo, tai ainakin ajattelee mielessään: Suomi takaisin. 

Totuus sattuu

Ei ole trendikästä olla avoimesti oikeistolainen ja kansallismielinen. Muodikkaampaa olisi toistella vihervasemmiston hokemia etuoikeuksista, valkoisesta ylivallasta, kapitalismin pahuudesta ja sortavasta patriarkaatista.

Minä olen maksanut hintaa siitä, että olen avoimesti perussuomalainen. Vanhat ystävät ovat alkaneet vierastaa. Yhteen elinikäiseen ystävään katkaisin välit, koska hän toistuvasti teki selväksi, ettei hyväksy minua tällaisena kuin olen. Että minulla on väärät arvot. Hänellä oli merkillisiä vainoharhoja liittyen perussuomalaisiin, ja huomasin noiden harhojen ja ennakkoluulojen olevan niin syvällä, että tuskin millään järkipuheella olisin saanut häntä hylkäämään käsityksiään. Katsoin, ettei meillä ollut edellytyksiä jatkaa ystävyyttä, koska toisen hyväksyminen on nähdäkseni ystävyyden peruslähtökohta.

Eräs toinen ystäväni taas lopetti seuraamiseni somessa, ja kun tiedustelin kohteliaasti, onko tähän jokin erityinen syy, hän vastasi, että olen kirjoittelullani aiheuttanut hänelle surua ja mielipahaa. Kirjoituksillani hän viittasi joihinkin tekemiini woke- ja feminismikriittisiin päivityksiin. Kun on vihervasemmistolainen feministi, jonka maailmankatsomus ja yliopisto-opinnot gradua myöten pohjaavat feministisiin teorioihin, niin kritiikkini oli tehnyt hänet kovin surulliseksi. Sen sijaan, että olisi vastannut kritiikkiin, hän yksinkertaisesti lopetti seuraamisen, koska halusi säästää itseään mielipahalta. Näin siitä huolimatta, että instagram-tililläni en varsinaisesti keskity tuuttaamaan politiikkaa, vaan päivitykseni liittyvät harrastuksiin ja oman elämän sattumuksiin. Toki politiikkaakin siellä käsittelen, mutta huomattavasti vähemmässä määrin.

Minua ei häiritse, jos ystäväni on vihervasemmistolainen ja feministi. Mutta vihervasemmistolaisia feministejä tuntuu kovasti häiritsevän se, että minä olen perussuomalainen.

Kun luen feministien ja vihervasemmiston kirjoituksia, ne eivät herätä minussa surua tai mielipahaa. Ne eivät herätä mitään tunteita. Korkeintaan ärtymystä.

Harmittaa sikäli, että nämä molemmat ystävät ovat olleet minulle tärkeitä. Minulla on heidän kanssaan pitkä yhteinen elämänhistoria, vuosikymmeniä kestänyt ystävyys. On hyvin ikävää, että poliittisen erimielisyyden takia käännetään selkä.

Ystäväni (tai pitäisikö sanoa entisen ystäväni) antamasta palautteesta tuli mieleeni se passiivis-aggressiivinen tapa, jolla feministit joskus vastaavat kritiikkiin. Minulla on tästä kokemusta aiemminkin. Joissakin Twitter-keskusteluissa minulle on kommentoitu suunnilleen tähän tapaan: "musta on vaan tosi surullista, että sä katsot asiaksesi valtaväestön edustajana jne jne" tai "mua surettaa, miten säkin oot nyt tollanen, vaikka ensin aattelin että oot ihan ok". Tässä ikään kuin valitellaan omaa tunnereaktiota ja salakavalasti pistetään se toisen syyksi. Tuun surulliseksi, kun sä oot noin paha. Miksi et ole hyvä? Tässä retoriikassa on jotain todella alentuvaa. Sillä yritetään manipuloida, saada toinen osapuoli nöyrtymään. Surun ja mielipahan tunteet ovat kuitenkin ihmisestä itsestään lähtöisin. En ota niistä vastuuta, koska olen kritisoinut ilmiöitä ja asioita, en yksilöitä. En ole herjannut enkä käyttänyt alatyylistä kieltä. Näin ollen en pyydä anteeksi kenenkään kokemaa mielipahaa.

On raastavaa, kun tökitään oman ajattelun ytimeen. Osoitetaan sen ristiriitaisuutta, tekopyhyyttä, onttoutta ja epäloogisuutta. Kun on rakentanut maailmankatsomuksensa, opintonsa, ajattelunsa ja sosiaaliset piirinsä jonkin ideologian ympärille, on tuskallista nähdä, millaisilla savijaloilla se seisoo. Silloin jää kolme vaihtoehtoa: voi joko torjua tosiasiat, kieltää ne (eli väittää niitä valheiksi) tai sitten voi kohdata totuuden. Uskon, että monet feministit varmasti sisimmässään tietävät ja tuntevat ideologiansa hataruuden, mutta on jo liian myöhäistä. Oma identiteetti, ystäväpiiri, omat kallisarvoiset akateemiset opinnot, kaikki lepäävät sen varassa. Kuka sellaisesta haluaisi luopua? Helpompaa on sulkea silmät. On varmasti pidemmän päälle aika hankalaa elää tuollaisessa kognitiivisessa dissonanssissa.

Identiteettipolitiikan ydintä on laumasieluisuus: se, että näkee itsensä osana jotakin ryhmää (vaikkapa vihreitä feministejä), jota yhdistää samat arvot, sama ideologia kaikkine mantroineen. Ollaan tiedostavia "hyviä" ihmisiä. Tälle ryhmälle tyypillisiä piirteitä ovat näennäinen suvaitsevaisuus ja liberaalius, kaupunkilaisuus, trendikkyys, ympäristötietoisuus, akateemisuus ja tietynlainen elitismi. Tässä ryhmässä toistellaan tiettyjä narratiiveja, kuten: intersektionaalinen feminismi on varteenotettava teoria ja työkalu. Sukupuolentutkimus on vakavasti otettavaa tiedettä. Monikulttuurisuus on rikkaus. Suomi tarvitsee lisää turvapaikanhakijoita. Kaikki valkoiset cis-sukupuoliset heterot ovat etuoikeutettuja. Kaikki vähemmistöt ovat sorrettuja... Näitä voisi keksiä vaikka kuinka paljon, mutta olkoon. Näitä narratiiveja toistellaan, vaikka sisimmässä ehkä tiedetään niiden onttous ja valheellisuus. Tiedetään, miten helposti niiltä putoaa pohja, kun lyödään asia-argumentteja tiskiin. Silti niistä pidetään kouristuksenomaisesti kiinni. Ovathan ne niin syvästi kaikkea sitä, mistä oma minuus rakentuu, oma elämänpiiri, omat sosiaaliset ympyrät.

Olen itsekin ollut punavihreä. Joskaan en ole ikinä kuulunut "kermapeppufeministeihin". En ole oikeastaan koskaan perustanut feminismistä, pois lukien se feminismi, mistä kaikki lähti, eli ensimmäisen aallon feminismi. Minäkin siis ennen punavihreänä olin hyvinkin idealistinen ja halusin uskoa, että muutos lähtee yksilötasolta. Maailma muuttuu paremmaksi, kun me kaikki vain olemme hyviä. Turvapaikanhakijat ovat tulleet hakemaan turvaa, ja meidän tehtävämme on tarjota sitä. Suomen kuuluu olla etujoukoissa näyttämässä muulle maailmalle esimerkkiä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Tässä joitakin asioita, joihin silloin uskoin. Tästä ei edes ole kovin kauan aikaa.

Mutta minä en vain pystynyt elämään valheessa. Kun tosiasioita vähä vähältä paljastui, minä en voinut sulkea niiltä silmiäni. En voinut selitellä niitä pois. En pysty teeskentelemään, että faktat eivät pidä paikkaansa. Paska ei muutu kullaksi, vaikka sitä käärisi kuinka koreaan käärepaperiin.

Totuus sattuu, mutta lopulta se tekee vapaaksi.

Mikä feminismissä mättää?

Esitin taannoin kärkkään väitteen, että intersektionaalinen feminismi on marxilaisuudesta ammentava, rasistinen ja sotkuinen uhrikultti. Sain palautetta, että minun pitäisi tarkistaa määritelmäni. Se on kuulemma pahasti pielessä. Palautteen antaja ei kuitenkaan tarkentanut, mikä ylllämainitussa väitteessä on pielessä.

Koska olen saanut väitteestäni palautetta, positiivista ja negatiivista, aion nyt pureutua tarkemmin aiheeseen intersektionaalinen feminismi. Mikä on tämä feminismin muoto, joka on nykyisen hallituksen tasa-arvo-ohjelman kantava teema?  Miksi esitin noin poleemisen väitteen? Miten perustelen sen? Kaikki selviää tästä kirjoituksesta.

Intersektionaalista feminismiä kutsutaan joskus kolmannen tai neljännen aallon feminismiksi. Käytössä on myös käsite postmoderni feminismi. Intersektionalismin luojana pidetään amerikkalaista professoria Kimberlé Crenshawta. On esitetty, että aatteen juuret olisivat niinkin pitkällä kuin 1930-luvulla: ns. Frankfurtin koulukunnan kehittämässä kriittisessä teoriassa on yhteneväisyyksiä intersektionalismiin.

Intersektionalismi tulee englannin kielen sanoista inter section. Intersektionalismi tarkoittaa, että ihminen voi joutua elämässään kohtaamaan erilaisia syrjinnän muotoja, jolloin syrjintä ikään kuin risteää ja kertautuu. Syrjintään johtavia ominaisuuksia ovat muun muassa ihonväri, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli, vammaisuus, uskonto tai sosioekonominen asema. Esimerkiksi tummaihoinen lesbonainen on elämässään monella tavalla sorrettu. Teorian mukaan syrjinnän taustalla on hyvin usein jokin sortava rakenne.

Intersektionalismi on ollut kovassa nosteessa Suomessa ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Aate on rantautunut Suomeen jenkkiyliopistoista. Sen on ottanut omakseen etenkin vasemmistoälymystö, vihreät, jotkut kansalaisjärjestöt sekä tietenkin Suomen pienpuoluekartalta tuttu feministinen puolue. Aate ulottuu jo joihinkin valtakunnallisiin hallintoelimiin, esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL). Intersektionalismin henkisiä ja älyllisiä tukikohtia Suomessa ovat ne viisi yliopistoa, joista löytyy sukupuolentutkimuksen laitos. Aatteen kannatus on hyvin suurta opiskelijapiireissä etenkin yhteiskuntatieteellisissä sekä humanistisissa tiedekunnissa. Tiedottamispuolesta huolehtivat suuret mediatalot Yle ja Helsingin Sanomat, joiden toimittajista ei puutu tämän aatteen puolestapuhujia.

Intersektionaalisen feminismin kannattajien mukaan intersektionalismi ei ole aate, ideologia eikä kultti vaan työkalu, jolla pyritään tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Tavoitteena on yhdenvertaisuus.

Tämähän käy järkeen, eikö totta? On selvää, että liikuntavammainen transsukupuolinen tummaihoinen mies on yhteiskunnassa kehnommassa asemassa kuin vaikkapa tavallisista keskiluokkaisista oloista ponnistava ei-vammainen cis-heteronainen. Mikä tässä sitten herättää niin kuumia tunteita? Miksi kukaan vastustaisi yleisesti hyvinä pidettyjä asioita, kuten tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, kaikkien yhtäläisiä mahdollisuuksia?

Ongelma on siinä, että jos joku asetetaan uhrin asemaan, joku toinen määrätään sortajan pallille. Uhria ei ole olemassa ilman sortajaa.

Intersektionaalinen feminismi on voimakkaasti ihmisiä lokeroiva aate. Ihmistä ei nähdä yksilönä, vaan jonkin ryhmän edustajana. Lokeroita tässä sekavassa ideologiassa on hyvin  monia. Esimerkiksi transsukupuoliset (uhri), tummaihoiset (uhri), heteroseksuaaliset (etuoikeutettu), miehet (etuoikeutettu)... Listaa voisi jatkaa todella pitkälle. Ihminen voi sijoittua hyvin moneen eri lokeroon. Mitä useammassa uhrilokerossa ihminen on, sitä enemmän hän saa kuvitteellisia "uhripisteitä". Mitä enemmän uhripisteitä, sitä korkeammalle sijoittuu intsersektionaalisessa hierarkiassa. Mitä vähemmän uhripisteitä, sitä selvemmin ihminen sijoittuu sortajan asemaan. Hierarkian pohjalla on valkoinen cis-heromies. Hänellä on nolla uhripistettä. Ja koska tässä uhri vs. sortajapelissä jonkun on oltava sortaja, sehän on silloin... Niin, arvaatte kyllä.

Esitin aiemmin väitteen, että intesektionaalinen feminismi ammentaa marxilaisuudesta. Seison väitteeni takana edelleen. Feministiteoreetikot itse ovat julistaneet, että feminismi on samaa aateperhettä, Marxin teorioiden jatkumoa. Intersektionalismi on marxilaisuuden päivitetty versio. Enää ei puhuta  tuotantovälineiden sosialisoimisesta eikä proletariaatin diktatuurista. Kapitalismia kyllä edelleen vastustetaan, koska kapitalismi on etuoikeutettujen miesten luomus, joka tuo maailmaan pelkkää sortoa ja pahuutta. Sorretun proletariaatin sijaan nykyfeministit nostavat framille sorretut vähemmistöt. Kuvaavaa on, ettei oikeiston piiristä juuri löydy intersektionalismin kannattajia. Tämän aatteen rummuttajat löytyvät vasemmistosta, vihreistä, kulttuurieliitistä, valtamediasta sekä vasemmistohenkisistä pienpuolueista ja järjestöistä.

Jos vanhan ajan marxilaiset vaativat kuuliaisuutta aatteelle, samaa dogmaattisuutta on havaittavissa intesektionalistien piireissä. Ulkopuolelta tarkkaileva voisi erehtyä luulemaan, että kyse on uskonnollisista menoista. Aatteessa onkin toden totta kulttimaisia piirteitä. Intersektionalismin keskushahmot ovat kunnioitettuja henkilöitä, joiden asema muistuttaa ylipappia tai ylipapitarta. Keskushahmot muistuttavat säännöllisesti jokaiselle (paitsi kaikkein uhreimmassa positiossa oleville) heidän "etuoikeuksistaan". Omien etuoikeuksien tiedostaminen, niiden anteeksipyytäminen ja omassa syntisyydessä vellominen ovat intersektionalismin ydintä. Aatteeseen kuuluu itseruoskinta ja syyllisyydentunnot. Syyllisyyttä pitää tuntea jopa menneiden sukupolvien pahoista teoista, vaikka itsellä ei ole ollut niihin osaa eikä arpaa. Keskushahmot tiedottavat säännöllisesti henkilöistä tai tahoista, jotka ovat toimineet vastoin intersektionalismin periaatteita. Sääntöjen rikkoja voi olla joku omasta viiteryhmästä tai täysin ulkopuolinen "rasisti" tai "transfoobikko". Jos joku porukan sisällä on rikkonut sääntöjä (esim. käyttämällä jotakin väärää sanaa tai termiä), hän voi saada asemansa takaisin erilaisilla anteeksipyytely- ja katumusrituaaleilla. Kulttimaisuutta osoittavat myös ns. väistämissäännöt, joiden mukaan tietyssä valtapositiossa olevan täytyy tietää paikkansa, vaieta ja antaa puheoikeus uhripositiossa olevalle. Kommunikaatiossaan kultin jäsenet käyttävät kryptistä uuskieltä, joka ulkopuolisen korvissa kuulostaa oudolta ja keinotekoiselta. Vilisee sanoja ja termejä kuten turvallinen tila, rodullistettu, binäärinen, ei-binäärinen tai mikroaggressio.

Kuulostaa melko sakealta, eikö vain? Kuin seuraisi jonkin hörhöpoppoon huuruisia kulttimenoja. Mielikuva ei olekaan kovin kaukaa haettu.

Jo kaiken edellä kertomani perusteella uskallan väittää, ettei intersektionaalinen feminismi ole todellakaan pelkkä työkalu rakennettaessa parempaa maailmaa. Se on nimenomaan ideologia, vaikka kannattajat kiistävät tämän. Se on ideologia, joka on hyvin ristiriitainen ja sisältää uususkonnollisia piirteitä.

Mistä sitten tulee aatteen ristiriitaisuus ja epäloogisuus? Intersektionaalinen feminismi vastustaa rasismia, mutta tekee sen rasismilla. Aate itsessään on rasistinen. Se ei pidä ihmisiä samanarvoisina, vaan asettaa ihmiset eri asemaan ihonvärin tai sukupuolen perusteella. Jos esimerkiksi valkoiselle miehelle sanotaan, ettei sinulla ole puheoikeutta, koska olet valkoinen mies, se on rasismia. Toisen ihmisen vaientamista ihonvärin ja sukupuolen perusteella.

Intersektionalismin säännöt ovat niin monimutkaiset, että jopa sen vannoutuneet puolestapuhujat kompastelevat niihin. Tästä saatiin hauska esimerkki vähän aikaa sitten, kun kansanedustaja Iiris Suomela (vihr.) puuttui puheeseen eräällä Facebookin julkisella tapahtumasivulla. Suomela tiedusteli tapahtuman järjestäjiltä, onko jokin erityinen syy, miksi teillä on all male-panel tekeillä. Järjestäjä vastasi Suomelalle, että on epäkohteliasta olettaa toisen sukupuoli, etenkin kun olettaa väärin. Henkilö korjasi Suomelalle, että hän ei ole mies vaan muunsukupuolinen. Suomela joutui nolona pyytelemään anteeksi.

Ei saa olettaa sukupuolta eikä seksuaalista suuntatumista. Tämä on yksi intersektionalismin perussääntöjä. Oletuksia eivät saa tehdä muut kuin intersektionalistit itse. Jokainen heidän kanssaan väittelevä tulee taatusti huomaamaan sen jossain vaiheessa. Minullekin on eräs vasemmistoliiton nuori aktiivi kommentoinut Twitterissä, miten surullista on, että minä enemmistön edustajana katson asiakseni ottaa kantaa mihinkään, mikä liittyy trans-aiheseen. Kysyin häneltä, mistä hän, tuntematon ihminen netissä, voi tietää, että minä olen enemmistön edustaja. En saanut häneltä vastausta. Hänellä oli siis oikeus tehdä oletus minusta, mutta kultin ulkopuoliset eivät saa tehdä oletuksia kenestäkään.

Intersektionalisteilla on eri säännöt meille ja muille. Tarkoitus pyhittää keinot, kun taistellaan hyvyyden puolesta pahaa vastaan. Pahoja vastaan saa hyökätä. Se ei ole vain oikeus, se on suorastaan velvollisuus. Tuskin mistään muusta ideologisesta ryhmästä löytyy yhtä fanaattisia ja yhtä mustavalkoisesti ajattelevia ihmisiä kuin intersektionaalisen feminismin vannoutuneista kannattajista.

Aatteen kovasta ytimestä putoilee absurdeja syytöksiä. Viime kesänä luin Helsingin Sanomista, että kaikki valkoihoiset ihmiset ovat rasisteja. Myös ne, jotka eivät itse tunnista olevansa rasisteja. Tämän väitteen esitti aivan vakavissaan eräs feministi.

Intersektionaalisen femismismin sotkuisuutta kuvaa hyvin se, että aatteen kannattajat toisinaan riitaantuvat keskenään. Uhriposition asteita on käytännössä hyvin vaikeaa tai mahdotonta vertailla. Feministit ajautuvat toisinaan kiistoihin siitä, kuka on uhrimpi kuin toinen. Tätä kilpailua on joskus kuvattu pilkallisesti sanalla oppression olympics, alistusolympialaiset.

Mitä sitten taphtuu, kun joku vähemmistön edustaja ei suostukaan siihen lokeroon, jonka feministit ovat hänelle määränneet? Kun uhri ei suostukaan olemaan uhri? Seuraa konflikti. Tästä saatiin esimerkki taannoin Twitterissä, kun Seida Sohrabi, kurditaustainen poliitikko, joutui kiistaan vihervasemmiston kanssa feminismiaiheisesta kirjoituksestaan. Sohrabi on tunnettu intersektionalismin arvostelija. Hän on selväsanaisesti ilmoittanut, ettei halua tulla kohdatuksi tummahipiäisenä vähemmistön edustajana, pakolaisena tai muulla tavalla uhrina, vaan hän on Seida, omanlaisensa ihminen ja yksilö. Feministit vimmastuivat. Etenkin vihreiden ja vasemmistoliiton nuorisojärjestöjen kärkipoliitikot sortuivat hyvin alatyyliseen sananvaihtoon. Koska Sohrabi ei suostu olemaan uhri, hän on kuulemma whitepassing henkilö, good immigrant ja enemmistön nuoleskelija.

Kuten aiemmin totesin, intersektionaalisen feminismin henkisiä keskuksia ovat sukupuolentutkimuksen laitokset. Sukupuolentutkimus (ent. naistutkimus) on se tiedon valtatie, josta tätä älyn riemuvoittoa säteilee kaikkialle valtakuntaan. Joku ilkeä on joskus sanonut sukupuolentutkimusta pseudotieteeksi, mutta sitä se ei ole, eihän? Sukupuolentutkimuksen piirissä on joskus sattunut pieniä mokia (esim. Grievance Studies-tapaus 2017-18, jossa alan laatujulkaisut nikottelematta päästivät läpi keksittyjä, täysin järjettömiä artikkeleita "tutkimuksista", jotka käsittelivät mm. koirien raiskauskulttuuria), mutta mitäs pienistä.

Feministit väittävät, että intersektionalismi on itseään korjaava, itseään kritisoiva suuntaus. Minä en ole keskustelua seuratessani koskaan havainnut muuta kuin tuota edellä mainitsemaani itsensä syyttelyä ja itseruoskintaa. En laske sitä aidoksi itsekritiikiksi. Kun olen keskustelua seurannut, minulle tulee tunne, ettei intersektionalisteilla ole valmiuksia vastata kritiikkiin. Kunpa pystyisivät vastaamaan edes selvällä suomen kielellä muotoiltuihin yksinkertaisiin kysymyksiin. Dialogi heidän kanssaan on kauniisti sanoen hieman haastavaa. Erimielisyyteen he vastaavat vetämällä esiin vastapuolen ominaisuuksia tai sitten vain tyytyvät solvaamaan, leimaamaan, vähättelemään tai syyttelemään. Toki ymmärrän, että on vaikea vastata kysymyksiin, kun feministin pelikirjassa ei vastauksia eikä asia-argumentteja ole.

Edellä kirjoittamani pohjalta voi hyvin vetää johtopäätöksen, että olen intersektionaalisen feminismin kritisoija ja vastustaja. Miksi se on haitallinen ideologia? Koska se lisää eriarvoisuutta, vaikka yrittää taistella eriarvoisuutta vastaan. Se lisää vastakkainasettelua ihmisten välillä. Se kylvää epäluottamusta ja pelkoa. Se ei ole aidosti moniäänisen yhteiskunnan kannalla. Keskittymällä ihonväriin ja muihin ulkoisiin ominaisuuksiin se lytistää pitkään jatkuneen, hyvän kehityksen, jossa ihmiset ovat sisäistäneet sen, ettei ihonvärillä ole väliä. Intersektionaalinen feminismi vie yhteiskuntaa kohti erilaisia kiintiöitä, polarisaatiota ja taantumusta.